Teemaviikko tuo lehdet kouluihin
Parhaillaan vietettävä sanomalehtiviikko kannustaa pohtimaan, mihin mediasisältöihin luotat ja miksi. Viikon tarkoituksena on antaa erityisesti lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon mutta myös aktiiviseen vaikuttamiseen.
Liperissä ja Rääkkylässä koulut ovat saaneet tilata Kotiseutu-uutisten viime viikon numeroa opetuksen apuvälineeksi. Oppilaat pääsevät myös halutessaan kurkistamaan verkkolehteemme.
Lisäksi toimittajamme ovat vierailleet molempien pitäjien kouluissa kertomassa työstään. Olemme piipahtaneet muun muassa Liperin ja Rääkkylän yläkouluissa sekä Honkalampi-keskuksen kehitysvammaisten opinahjossa. Alakoulukkaiden kanssa työskentelemme lähipäivien aikana.
Lisää kouluvierailuista ensi viikon lehdessä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.