Kuntaliitos pöydälle – lohdutusvoitto
Korkein hallinto-oikeus laittanut Rääkkylän ja Kiteen kuntaliitoksen jäihin, kunnes Rääkkylän kunnan tekemä valitus asiassa on ratkaistu oikeudessa.
– Onhan tämä lohdutusvoitto. Olen oikein tyytyväinen, vaikka väliratkaisuhan tämä on, Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen toteaa.
Syyskuun viimeisenä päivänä tehdyssä ratkaisussa todetaan, että valtioneuvoston päätöksen täytäntöönpano on syytä kieltää, kun otetaan huomioon valtioneuvoston perustelut sekä valitusten sisällöt sekä lausunnot valitukseen.
Rääkkylän kunta pyysi valituksessaan päätöksen täytäntöönpanokieltoa. Syyskuussa kunta lausui vastaselityksen täydentäen valitustaan. Siinä muistutettiin, että kuntaliitospäätöksen pohjana ei ole ollut ajantasaista tietoa Rääkkylän taloudellisesta tilanteesta.
Pian täytäntöönpanokiellon julkistamisen jälkeen tavoitetun Luukkosen mielestä koko valmisteluprosessi tulisi keskeyttää.
Kuntaliiton johtava lakimies Kirsi Mononen on samoilla linjoilla. Yhdistymishallitus ja -valtuusto eivät voi jatkaa päätöksiä tekevinä eliminä, vaan virallisessa valmistelussa on pidettävä tauko.
– Kunnissa itse päätetään, jatketaanko asian selvittelyä.
Yhdistymisvaltuuston seuraava kokous piti olla maanantaina, mutta se on nyt peruttu.
– Valmistelu pysähtyy kokonaan. Uusia kokouksia ei kutsuta koolle, Kiteen kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen kertoo.
Lisätty 30.9.2016 klo 12.40 Tuula Luukkosen kommentit
Lisätty 30.9.2016 klo 15.05 Kirsi Monosen ja Eeva-Liisa Auvisen kommentit
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.