Muutama sonni yhä kateissa

Suurin osa kolme viikkoa sitten puromäkeläiseltä tilalta karanneista sonneista on saatu kiinni. Näköhavaintoja puhelimitse vastaanottava tilan omistajan isä Juha Timonen kertoo, että suurin osa eläimistä on saatu kiikkiin ruokintahäkkiä käyttäen.

– Jahti on yhä parhaillaan käynnissä ja jatkuu niin pitkään, että viimeinenkin eläin on saatu palautettua kotitilalle, Timonen toteaa.

Yhä pakosalla olevat muutama sonnit liikkuvat Timosen mukaan kahden tai kolmen hengen ryhmissä. Ihmiset ovat Timosen mukaan ilmoittaneet havaintoja kiitettävästi ja sitä saa jatkaa edelleen. Liikkeellä on ainakin yksi ryhmä, jonka tämänhetkisestä sijainnista talonväellä ei tällä hetkellä ole tarkkaa tietoa. Havaintoja voi ilmoittaa numeroon 0500  378  192.

Liperintietä väliaikaisesti asetettu 50 kilometrin nopeusrajoitus on poistettu kuluvalla viikolla.

Vastaa