Osa sonneista yhä pakosalla

Puromäkeläiseltä karjatilalta kaksi viikkoa sitten karanneista sonneista neljä on saatu takaisin kotitilalleen. Juha Timosen mukaan tilanne on muuten ennallaan ja pyydystys jatkuu. Eläimiä on yhä vapaana toistakymmentä, joten Liperintielle Salokylän alueelle asetettu 50 kilometrin nopeusrajoitus on edelleen voimassa. Sonneja on pyritty saamaan ansaan esimerkiksi ruokintahäkkien avulla.

Median kiinnostus tapausta kohtaan on Timosen mukaan on ollut niin suurta, että tilalla toivotaan nyt työrauhaa pakolaisten pyydystämisen ajaksi.

Vastaa