Susi jolkotteli Mattisenlahdessa
Mattisenlahdessa oleilee yksi susi, joka nähtiin eilen keskiviikkona kaurisjahdissa.
– Kauris juoksi Mattisenlahdentien yli auton edestä ja susi tuli perässä sitä jahdaten. Susi stoppasi lumipenkalle, olisi muuten jäänyt auton alle, linja-autonkuljettaja Eino Väisänen kertoo.
Väisänen kertoo kohtaamisen sijoittuneen hieman Kaskenniementiestä Ylämyllylle päin, pellon kohdalla.
– Susi se oli varmasti, koska oltiin ihan silmäkkäin.
Nuoret etsii reviiriään
Mattisenlahdessa tehtiin susihavaintoja esimerkiksi viime marraskuussa. Tuolloin alueella liikkui neljän suden lauma ja kyläläisiä pelotti tilanne jo varsin paljon.
– Kevään aikana nuoret sudet lähtevät laumasta ja itsenäistyvät. Nyt nähty yksilö voisi olla sellainen, riistapäällikkö Juha Kuittinen toteaa.
– Kun nuoret ovat omillaan ja oudoilla paikoilla, ne törmäilevät hölmösti asutukseen. Laumassa aikuiset yksilöt ovat kaataneet hirviä, mutta nyt nuoret joutuvat hakemaan itse ravintonsa, Kuittinen selvittää.
Aikuisia yksilöitä on havaittu alkuvuoden aikana muun muassa Kaarnalammen ja Tutjun suunnalla.
Riistapäällikkö ymmärtää kyläläisten huolen. Miten pienten lasten tai kotieläinten olemiseen ulkona yksinään tulisi suhtautua?
– Jos havaintoja on ihan omilta nurkilta, niin ei tietenkään kannata, Kuittinen tokaisee.
Pantasusi lopetettu
Viime keväänä Liperin läpi pyyhkäisi pantasusi nimeltään Sarre. Eläin piipahti ensin Jyrissä pihalla, jolkotteli sitten pitäjän läpi etelään ja uhitteli Leppälahdessa metsäkoneenkuljettajalle jatkaen matkaansa Savonrantaan ja jäitä pitkin Rääkkylään. Ainakin yhden koiran tiedetään olleen suden tähtäimessä matkan varrella.
– Sarre kulki Ilomantsiin ja asettui sitten Lieksaan. Siellä se lopetettiin poliisin luvalla, koska se vieraili liikaa pihoilla, Kuittinen tietää.
Kommentit
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Meidän takapihalla Kurenvaarantie seiskassa vieraili susi 23.3.alkuyöstä.
onko havainnosta ilmoitettu petoyhdeshenkilölle?? havainto olisi hyvä käydä varmistamassa ja kirjata ylös jos vierailut alkavat pihamaille asti tulemaan??
Jutussa haastateltu riistapäällikkö on tietoinen tapauksesta, samoin paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle on ilmoitettu havainnosta.