Rääkkylän kuntaa esitetään liitettäväksi Kiteeseen
Kuntajakoselvittäjät esittävät Rääkkylän kunnan liittämistä Kiteeseen 1.1.2017.
Anni Antilan ja Jarmo Asikaisen kokoamassa selvityksessä on koottu tietoa asukkaista, elinkeinoista ja kuntataloudesta.
Rääkkylän vahvuuksiin lasketaan muun muassa matkailu ja mökkiläiset, hyvä työpaikkaomavaraisuus, laajakaistan hyödyntäminen ja tehokkaasti järjestetyt sivistyspalvelut. Heikkouksina mainitaan esimerkiksi väestön ja erityisesti työikäisten väheneminen, pienet verotettavat tulot, korjausvelka sekä lainakannan kasvu.
Lisäksi selvittäjät toteavat, että sote-palvelujen kustannusten lasku ei toteudu Rääkkylän toivomalla tavalla.
– Rääkkylän kunnan talous on ollut pitkään heikossa kunnossa. Tasejärjestelyt eivät lisää reaalirahaa, Jarmo Asikainen toteaa.
Kuntien yhdistyminen ei poista väestön vähenemisen ongelmaa, mutta esimerkiksi yhdistetyssä kunnassa toimintakatteen parantuminen näyttäisi selvittäjien mukaan mahdolliselta.
– Suurempi kuntajako vahvistaisi riskienhallintaa, todetaan selvityksessä.
Haasteisiin Asikainen nosti uskon omaan Rääkkylän alueeseen kuntaliitoksen jälkeen.
– Jos elämänusko menee, niin se on iso riski.
Kuukauden kuuleminen
Selvittäjät esittelivät ehdotuksensa tänään keskiviikkona Kiteellä.
Kuntien hallitukset merkitsevät ehdotuksen tiedokseen ensi maanantaina, ja heti tiistaina pyörähtää käyntiin 30 päivän kuulemisaika. Tuon kuukauden aikana myös kuntalaiset voivat antaa kommentteja ehdotukseen.
Kommenttikierroksen lausunnot kasataan pian yhteen. Muutamassa päivässä Rääkkylän kunnanhallituksen on tehtävä esitys yhdistymisestä tai sen ehdotuksen hylkäämisestä valtuustolle. Kuntien valtuustojen on ratkaistava asia omalta osaltaan jo 25. huhtikuuta.
Mikäli valtuustot eivät halua liitosta, selvittäjät toimittavat ehdotuksensa ministeriöön. Ministeri ottaa asiaan kantaa, minkä jälkeen valtioneuvosto voi päättää pakkoliitoksesta.
Ministeri määräsi erityisen kuntajakoselvityksen tekemisen Rääkkylän asukkaiden lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi. Selvittäjät totesivat, ettei Rääkkylällä ole edellytyksiä järjestää palveluita kuntalaisilleen.
Rääkkylän valtuuston puheenjohtaja Tapio Hämäläinen kysyi, miksi kuntaliitosta suositellaan nyt, kun siun soten tuomista säästöistä ei tiedetä. Rääkkylän mielestä säästöjä tulee, mutta Siun soten raporteissa säästöt eivät näy.
– Meidän on uskottava Siun soten laskijoihin, selvittäjä Jarmo Asikainen vastasi.
Kuusi Rääkkylästä, kymmenen Kiteeltä
Selvittäjät esittävät yhdistymissopimuksessa, että mikäli kuntaliitos tulee, uuden kunnan järjestelemiseksi perustettavassa yhdistymishallituksessa istuisi kuusi rääkkyläläistä ja kymmenen kiteeläistä. Samaiset henkilöt jatkaisivat alkuvuoden 2017 ajan uutena kaupunginhallituksena.
Uuden kunnan valtuusto olisi uusiin kevään vaaleihin saakka Rääkkylän ja Kiteen nykyisten valtuustojen yhteensulauma.
Valtuustokaudella 2017-2020 vähintään neljäsosa tulisi olla nykyisen Rääkkylän alueelta.
Rääkkylään perustettaisiin pitäjäneuvosto, jolla olisi käytettävissään 100 000 euron määräraha.
Uuden kaupungin johtaja olisi nykyinen Kiteen kaupunginjohtaja. Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen siirrettäisiin yhdistyneen kunnan johtoryhmätasoisiin tehtäviin. Vakinaiset Rääkkylän työntekijät siirtyisivät liikkeenluovutusperiaatteella yhdistetyn kunnan palvelukseen.
Juttua on päivitetty keskiviikkona klo 15-16 välisenä aikana.
Kommentit
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Jos pakkoliitos tulee kunnan nimi pitää olla Rääkkylä ja hiippakunta Kuopio.
Mieluummin Vehviläiselle tennaria ja Rääkkylä itsenäisenä kuntana.
On kyllä todella mielenkiintoista miksi juuri nyt on niin kiire lopettaa Rääkkylä tuntuu aivan kostotoimenpiteeltä kun ensimmäinen yritys kariutui.