Esitys kuntajaosta ensi viikolla

Rääkkylän ja Kiteen kuntajakoselvityksen raportteja esiteltiin tiistaina kuntien poliittiselle johdolle ja henkilöstölle. Vielä selvittäjät eivät kuitenkaan paljasta kantaansa, kallistuuko vaakakuppi itsenäisten kuntien vai kuntaliitoksen kannalle.

– Otamme kantaa asiaan ensi viikon keskiviikkona. Meidän on tehtävä ehdotus, ja jos esitämme kuntaliitosta niin valmistelemme myös yhdistymissopimuksen, selvittäjä Anni Antila kertoo.

Ministeriön asettaman selvittäjän mukaan nyt on käyty tarkasti läpi itsenäisten kuntien vahvuuksia, mutta myös mahdollisen uuden kunnan hyötyjä kootuilla resursseilla. Myös yhdistetyn kunnan riskit on kartoitettu.

Ehdotuksen antamisen jälkeen kuntalaisten on mahdollista kertoa mielipiteensä asiaan 30 päivän ajan, jonka jälkeen valtuustot ottavat kantaa ehdotukseen. Päätöksen mahdollisesta kuntaliitoksesta tekee lopulta valtiovalta.

Vastaa