Liperin kirjasto on e-ajassa
Vaara-kirjastojen – joihin Liperin kirjasto jo nyt ja Rääkkylän lukutupakin piakkoin kuuluvat – kokoelmiin on hankittu ensimmäiset e-kirjat, joita voi joko ladata luettavaksi omalle laitteelle tai lukea nettiselaimessa. Palveluun kirjaudutaan oman kirjastokortin takaa löytyvällä asiakastunnuksella sekä kirjastosta saadulla salasanalla. Asiakas voi valita e-kirjan laina-ajaksi joko 14 tai 2 vuorokautta.
– E-kirjat tullaan luetteloimaan myös Vaara-kirjastojen käyttämään Koha-kirjastojärjestelmään, joten jatkossa niitä pääsee selaamaan palveluntarjoajan sivuston lisäksi kirjaston omasta tietokannasta. Tällä hetkellä lainattavissa on noin viisikymmentä eri nimikettä, mutta syksyn mittaan e-kirjojen kokoelmaa kartutetaan vielä yli sadalla nimekkeellä, kertoo palvelupäällikkö Riitta Tukiainen Joensuun pääkirjastolta.
Kokoelmaan hankitaan mahdollisimman kattava läpileikkaus eri aiheista. Lainausten perusteella voidaan jatkossa päätellä, millainen e-aineisto asiakkaita kiinnostaa.
– Hankintoja tehdessä mietittiin myös, mikä sopii parhaiten e-kirjojen ”tyyliin”, eli millaisen teoksen lukee mielellään lukulaitteelta vaikka juuri sen kahden päivän laina-ajan puitteissa. Pyrimme hankkimaan myös halutuimpia tietokirjoja, ja toivomukset aineistosta ovat tervetulleita, kommentoi informaatikko Kai Sormunen Joensuun pääkirjastolta.
Vaara-kirjastojen e-kokoelmaan voi tutustua osoitteesta www.vaarakirjastot.fi. E-kirjojen lataaminen luettavaksi vaatii asiakkaalta sopivan ohjelmiston asentamista lukulaitteelle, mutta sen sijaan nettiselaimessa lukeminen onnistuu ilman erillisiä ohjelmia. Yksityiskohtaiset ohjeet ovat nähtävissä e-kirjojen lainaamisen yhteydessä. Teknisiä neuvoja voi kysyä tarvittaessa myös omasta kirjastosta.