”Ravirata on nyt meidän”

Liperin Hevosystäväinseuran rahastonhoitaja Reetta Sutinen saa kyytiä muilta seuran aktiiveilta. Ja passaahan raviradan suoralla huristella, nyt kun se on oma.

Liperin Hevosystäväinseura on hankkinut aikamoisen joululahjan nykyisille hevosharrastajille ja samalla tuleville sukupolville – seura osti Liperin harjoitusraviradan.

Kolmisenkymmentä vuotta kirkonkylän kupeessa sijaitsevalla harjoitusraviradalla on talkoiltu toisen maalla. Jatkossa näin ei enää ole, sillä Hevosystäväinseura on hankkinut maa-alueen omistukseensa.

Mäntykangas ostettiin Metsähallitukselta hevosmiesten sanoin, ”muutamien kymmenien tuhansien eurojen hintaan”. Koko potti on kerätty yksityisiltä ihmisiltä.

– Ostohankkeessa on mukana 18 hevostilaa, jotka tekivät Hevosystäväinseuralle lahjoitukset. Niillä euroilla rata ostettiin, jäsenet kertovat.

Valtaosa lahjoittajista on lähitienoolta, kauimmaiset asuvat Viinijärvellä. Yksi puuhamiehistä, Jere Taulio, hankki kaupan yhteydessä naapuritontin kodilleen ja tallilleen.

– Emme halua sulkea ei-lahjoittajiakaan pois, vaan tänne pääsee ajamaan maksamalla ratamaksun, seuran puheenjohtaja Harri Räty toteaa.

Kilpailuja lisää

– Paikka pistettiin pystyyn 80-luvulla kunnan maalle. Kunta vaihtoi Jyrin kaupassa maita ja silloin tämä meni valtiolle, Juhani Tuomela muistaa.

Riihilammen rannan tuntumaan on muodostunut vuosikymmenten saatossa varsinainen hevoskeskittymä, sillä muutaman kilometrin säteellä radasta asustaa lähes sata kavionelikkoa. Samaan aikaan aktiiviset ravimiehet ja –naiset ovat kehittäneet harjoitusmahdollisuuksiaan.

– Valjastuskatos valmistui 1990-luvun alussa ja hiittisuora kymmenkunta vuotta sitten, aktiivit muistelevat myös talkoilla rakennetun laavun äärellä.

Harjoitusraveja paikalla on järjestetty vain 90-luvulla. Tällä vuosituhannella Riihilammen jäällä on kirmattu jääraveissa.

– Tarkoitus olisi järjestää tänne tulevaisuudessa raveja ja muitakin tapahtumia, kuten näyttelyitä, Juhani Mantsinen tuumaa.

Kuluvan vuoden aikana metikössä on järjestetty koirien kiihdytyskisat ja varsanäyttely.

Katsojaystävällisemmäksi kilpailuareenan suunnitellaan muuntautuvan, kun lenkin keskialueen nuorelle männikölle näytetään moottorisahaa.

Vastaa