Luonnon ja joulun ystävä

Tarmo Nenonen ja Raili Makkonen luovuttamassa Antti-patsasta rääkkyläläiselle Markku Haloselle.

“Jos on itsellä intoa ja ideoita, voi vetää myös muita mukaan tekemään”, Kotiseutu-uutisten Antti-patsaalla tiistaina palkittu Markku Halonen linjaa.

Rääkkyläläinen Markku Halonen osaa arvostaa luonnon kauneutta, ja hän luo mielellään kaunista katsottavaa myös muille niin kukkakimpuin kuin jouluasetelmin.

– Olen yrittänyt noudattaa ohjetta, joka sanassa sanotaan: ”Katsokaa taivaan lintuja ja kedon kukkia.” Sitä neuvoa on antoisaa noudattaa, Halonen avaa elämänkatsomustaan.

Haapasalmen kylällä loppukesästä järjestettävä Kukkakuhhaus on yksi tunnetuimmista Halosen aikaansaannoksista. Kuiva- ja leikkokukkapellon ympärille rakentunut, kotoisa tapahtuma ei laajalla ohjelmavalikoimalla leveile, mutta silti tapahtuman kävijämäärä on kasvanut huimasti. Viime vuonna astereiden ja olkikukkien katveessa asteli yli tuhat kävijää, mikä nosti tapahtuman Rääkkylän suurimpien tilaisuuksien joukkoon.

– Omat perheenjäsenet mukaan lukien Kuhhauksen järjestelyihin osallistuu parikymmentä tekijää, Halonen summaa sisaruksiinsa viitaten.

Lintumies ja tiedottaja

Halonen tunnetaan innokkaana luontoharrastajana, joka kertoo havainnostaan mielellään tiedotusvälineille. Erityisesti lintujen muuttoaikaan hänen laatimiensa tiedotteiden pohjalta rakennellaan uutisia niin Kotiseutu-uutisissa kuin muissakin maakunnan lehdissä. Halonen on tuonut valtakunnallista näkyvyyttä Rääkkylän ja Keski-Karjalan alueelle, sillä viime vuosina lähes joka kevät ja syksy hänet on nähty television uutisissa kertomassa lintumuuton vaiheista.

– Lintuasiat ovat olleet pinnalla jo useamman vuoden ajan suuren kansan keskuudessa. Tiedotteet tuntuvat kiinnostavan mediaa. Lienevätkö luontouutiset iloisempaa luettavaa muiden aiheiden väliin, Halonen pohtii.

Yksi haapasalmelaisen haaveista toteutui reilu vuosi sitten, kun Oravilahden kuivatusalueelle kohosi kunnan rakennuttama lintulava. Erityisesti hanhien syysmuuton tarkkailuun soveltuvan rakennelman alkuidea on lähtöisin Halosen toiveesta.

– Voisihan sitä sanoa, että olin sen asian alulle laittajana, mies toteaa vaatimattomana.

Murrekirjoja ja joulutunnelmaa

Kirjoittaminen on lukeutunut Halosen harrastuksiin lapsuudesta lähtien.

– Koen, että kirjoittaminen on lahja. Haluan kehittää sitä. Ala-asteelta lähtien olen kirjoitellut juttuja ja lukioikäisenä joitain jo maakuntalehdessä julkaistiin. Lisäksi haluan vaalia Rääkkylän murretta, mies korostaa kirjojaan värittävään kieliasuun viitaten.

Omia julkaisuja Haloselle on kertynyt puolenkymmentä, uusimpana juuri painosta tullut Joulupuodin juhlakirja.

Rääkkylän kirkonkylään 20. kertaa kohonnut Joulupuoti on Haloselle mieluinen työmaa.

– Olen ehdottomasti jouluihminen! Puodissa saa valmistella joulua jo syksystä lähtien, tunnelma kohoaa päivä päivältä aaton lähestyessä. Toivon puodin olevan erityisesti lapsille kiva kokemus, joka nostattaa joulumieltä, Halonen toteaa joulutähtimeren keskellä.

Positiivisuudelle

Kotiseutu-uutisten raati valitsi Markku Halosen yksimielisesti lehden tämän vuoden Antti-patsaan saajaksi. Koko Halosen perhekunta on ollut puuhaamassa Rääkkylään Kukkakuhhausta, joka toi Haapasalmen kukkapelloille viikon aikana yli tuhat kävijää, enimmäkseen ulkopaikkakuntalaisia.

Innokas lintuharrastaja on tiedottanut havainnoistaan ja myös muista paikallisista asioista ahkerasti myös Kotiseutu-uutisille. Aina positiivisena esiintyvä monitoimimies on kirjoittanut ja julkaissut useita värikkäitä kirjoja.

Kotiseutu-uutiset on jakanut paikallista Antti-patsasta vuodesta 1981 lähtien. Valinnan teki tänä vuonna raati, johon kuuluivat Liperistä Pirkko Hyvärinen, Jaana Tarkkonen, Jaakko Hirvonen, Matti Hämäläinren, Tero Kuittinen ja Rauno Pelkonen, Rääkkylästä Raita Joutsensaari, Raili Makkonen ja Ari Vaittinen sekä Kotiseutu-uutisista Tarmo Nenonen ja Riitta Parkkinen.

Patsas on saanut nimensä ensimmäisen suomenkielisen paikallislehden perustajalta Antti Lizeliuksesta. Se annetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on näkyvästi edistänyt paikallislehden ja paikalliskulttuurin asiaa.

Valtakunnallinen Antti-patsas ojennettiin tänä vuonna SPR:n Veripalvelulle.

Vastaa