Rokotuksen aika

Titta Tanskanen antaa Anja Taivaiselle influenssarokotteen poikkeuksellisesti oikeaan olkavarteen. Näin siksi, että Taivainen on vasenkätinen.

Influenssarokotteen saa nykyisin lähes kuka vain ilmaiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaan riittää, että rokotettava haluaa suojata vakavalle influenssalle altista henkilöä tartunnalta.

Vakavaan influenssaan voivat sairastua esimerkiksi pitkäaikaissairaat ja ikäihmiset. Heille rokotteen antama suoja ei ole yhtä täydellinen kuin perusterveille aikuisille.

– Rokotteen saa ilmaiseksi, jos lähipiirissä on vaikkapa iäkkäitä isovanhempia, terveyshoitaja Titta Tanskanen Liperin neuvolasta selittää.

Lähipiirin rokottaminen antaa astmaatikolle tai raskaana olevan tulevalle vauvalle lisäsuojaa. Koska alle kuuden kuukauden ikäisiä vauvoja ei vielä rokoteta, Thl suosittaa heidän perheenjäsenilleen rokotusta.

– Rokotuskenttä on laajentunut aika paljon, mutta toisaalta rokotetta on aina jäänyt yli. Tanskanen tietää.

Ilman ajanvarausta neuvolaan

Anja Taivainen ottaa rokotuksen jo ties kuinka monennen kerran.

– Yli 65-vuotiaana saan rokotuksen ilmaiseksi, mutta hankin sen maksullisena jo nuorempana.

Rokotuksen tehosta Taivainen on varma.

– En ole sairastellut juuri ollenkaan sen jälkeen, kun aloin ottaa influenssarokotuksen. Muiden kremppojen lisäksi en kipeänä olemista kaipaakaan, hän naurahtaa.

Terveydenhoitaja toivoo, että mahdollisimman moni kävisi pistettävänä varsinaisina rokotuspäivinä, joita järjestetään kaikkien taajamien neuvoloissa.

– Osa ihmisistä havahtuu vasta sitten, kun epidemia on jo täällä. Suojan muodostuminen kestää kuitenkin pari viikkoa, Tanskanen kertoo.

Hoitajia toivotaan piikille

Terveydenhuollon henkilöstö on ollut menneinä vuosina vaihtelevan aktiivinen rokotuksen ottamisessa.

– Olemme pyrkineet lisäämään kattavuutta järjestämällä heille omia rokotusiltapäiviä. Heidän rokottamisestaan hyötyvät potilaat, sillä oireeton kantajakin tartuttaa toisia.

Thl:n suosituksen mukaan ilmaisen rokotuksen saavat terveydenhuollon henkilöstön ja ikäihmisten lisäksi 6–35 kuukauden ikäiset lapset, raskaana olevat naiset, lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat henkilöt, varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja naiset sekä vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri.

Jos alle yhdeksänvuotias lapsi ei ole saanut aiemmin influenssarokotusta, hänelle annetaan nykyisin ensimmäisen rokotteen jälkeen vielä toinen annos muutaman viikon päästä.

Vastaa