Vexve jättää Liperin
Vexve Oy:n Liperin palloventtiilitehtaan toiminta ajetaan alas vuoden loppuun mennessä. Yrityksen hallitus tiedotti asiasta maanantaina – isolla osalla henkilöstöstä työvelvoite päättyi jo tiistaina.
Vexve Oy ilmoitti kaksi kuukautta sitten, että se harkitsee Välikankaalla sijaitsevan tehtaan sulkemista huonon markkinatilanteen vuoksi. Vaikka lopetuspäätökseen osattiin varautua, jatkotoimet tulivat nopeasti eteen.
– Haikee päivä ollut. Monelle työntekijälle on selvinnyt, että työt loppuu jo tänään, pääluottamusmies Jesse Hirvonen kertoi tiistaina.
Vain osa työntekijöistä jää tehtaalle loppuvuodeksi hommiin. Työtehtävistä ei vielä ole annettu ohjeita, mutta Hirvonen ennakoi viimeisten kuukausien kuluvan paitsi tehtaan alasajossa myös puolivalmisteiden viimeistelyssä.
Liperin tehdas on keskittynyt palloventtiilien valmistamiseen. Tuotannosta merkittävä osa on aiemmin myyty itärajan taakse. Viennin tyssäämisen myötä varastot täyttyivät entisestään kesän aikana.
Työntekijät ehdottivat ratkaisuksi vuorolomautusta tai tehtaan sulkemista määräajaksi. Johto ei kuitenkaan lämminnyt näille ideoille.
– Muuta ratkaisua ei ollut. Toiminnan pitää olla järkevää, Vexven toimitusjohtaja Lasse Mannola painottaa.
Muutto ei kiinnosta
Alkusyksystä tehtaan vahvuus oli 30 työntekijää, joista enää 26 oli tällä viikolla talossa töissä. Osa oli löytänyt neuvottelujen aikana muualta töitä. Muutama työntekijöistä on liperiläisiä, iso osa pendelöi Joensuusta.
Valtaosa työntekijöistä on hitsausalan ammattilaisia. Vexven toisilla tehtailla työtilanne ei ole kovin kummoinen, Sastamalassa seitsemän työntekijää on lomautettuna.
– Muutamille Liperin työntekijöille tarjottiin paikkaa toisissa tehtaissa, mutta kiinnostuneita ei ole ollut, Mannola tietää.
Kaikille työntekijöille tarjotaan 40 päivän muutosturvakoulutusta. Se mahdollistaa vaikkapa lisäkoulutuksen hankkimisen, mikä voisi edistää työllistymistä. Hitsaaja voi esimerkiksi täydentää hitsausluokkia korkeammaksi.
– Tälle alalle työllistyminen ei ole helppoa. Toisaalta monella on useampia teknisen alan koulutuksia taustalla, Hirvonen miettii.
Yrityksen johto on käynyt kertomassa tilanteesta Liperin kunnanhallituksen kokouksessa ja tämän viikon aikana johto tapaa Lipertekin ja Josekin väkeä.
Vexve omistaa tiloista noin puolet eli ensimmäisen vaiheen rakennukset. Toisessa osassa yritys on Lipertekin vuokralaisena.
– 15 vuoden vuokrasopimus alkoi 1.1.2010, joten Lipertekin talous on turvattu. Toki tilat on jossain vaiheessa saatava yhdelle omistajalle, Lipertek Oy:n toimitusjohtaja Kari Nousiainen toteaa.
– Sekä meidän että kunnan intresseissä olisi löytää tiloihin uudet toimijat, toimitusjohtaja Mannola toteaa.