Vexven tehtaalla harmaa tulevaisuus

Yt-neuvottelut Välikankaan Vexven tehtaalla ovat vielä kesken. Koko 30 työntekijän henkilöstöä koskevat neuvottelut käynnistettiin elokuun puolivälissä, kun Vexve Oy ilmoitti harkitsevansa Liperin palloventtiilitehtaan sulkemista.

Hallitus päättää tehtaan tulevaisuudesta lokakuun alkupuolella.

– Prosessi on vielä kesken, mutta talouden näkymäthän eivät ole kuuteen viikkoon muuttuneet, yrityksen toimitusjohtaja Lasse Mannola toteaa.

Varastot ovat nyt täynnä tavaraa, kun ne normaali syksynä ammottavat tyhjyyttään. Venäjän taloustilanne on romahduttanut viennen itärajan taakse.

Neuvottelujen alkaessa pääluottamusmies Jesse Hirvonen esitti vaihtoehdoiksi erilaisia lomautuksia ja tehtaan sulkemista määräajaksi.

– Huonosti ovat neuvottelut edenneet. Kyllähän hallitus on esitykset käsitellyt – osan tyrmännyt suoralta kädeltä. Suunnanmuutosta ei ole tiedossa, Hirvonen harmittelee.

Hänen mukaansa kukaan työntekijöistä ei ole osoittanut kiinnostusta siirtyä muille Vexven tehtaille töihin, toiselle puolelle Suomea.

– Elämä on rakennettu tänne. Jotkut ovat jo tehneet oman ratkaisunsa ja vaihtaneet työpaikkaa.

Pitkään kasvuyhtiönä tunnettu Vexve on yli 50-vuotias perheyritys, joka osti viime keväänä Naval-yhtiön. Samalla yrityksestä tuli maailman johtava kaukolämpö- ja kaukokylmäventtiilien valmistaja. Sen pääkonttori on Sastamalassa ja yksi tehtaista sijaitsee Laitilassa.

Tasavallan presidentti myönsi yritykselle kansainvälistymispalkinnon alkuvuodesta.

Vastaa