Helle veti vesille

Sinikka Parviainen kiitää pitkin Pyhäselkää vesijetillään.

Helteisenä kesäpäivänä kelpaa lähteä vesille. Tällä kannalla lienee yksi jos toinenkin, sillä sekä Saariston Puodilla Liperissä että Paksuniemessä Rääkkylässä kesä on ollut poikkeuksellisen vilkas.

– Varsinkin heinäkuu. Vaikka kyllä vakioasiakkaita oli mukavasti liikenteessä jo touko-kesäkuussa – bensanmyynnistä sen huomaa, Oili Vilén Saariston Puodista sanailee.

Heinäkuu houkutteli vesille myös auringonpaisteesta nauttivat avoveneilijät, lapsiperheet sekä vesijeteillä liikkujat.

– Jettien suosio on selvästi kasvanut, niitä on tänä kesänä näkynyt aiempaa enemmän. Sitä vastoin pitkämatkalaisten – Helsingistä, Savonlinnasta ja muualta kaukaa veneilevien – määrä tuntuu vähentyneen. Vierasta murretta ei ole kovin tiuhaan kuulunut, Vilén kertoo havainnoistaan.

Ennätyksellinen heinäkuu

Vilskettä on riittänyt myös Paksuniemen vierasvenesatamassa. Ajoittain paatteja on rääkkyläläissatamassa riittänyt niin paljon, että niitä on saanut suorastaan sovitella laituriin.

– Heinäkuu oli meillä kaikkien aikojen ennätyskuukausi, Tomi Helanne kertoo.

Yrittäjäpariskunnan kiireet alkoivat Helanteen mukaan toden teolla juhannuksena, tupa oli tuolloin täynnä. Myös Kihaus Folkin aikaiset kävijämäärät olivat oma lukunsa.

– Päiväveneilijöitä on käynyt tänä kesänä paljon. He tulevat tänne syömään ja viettämään laatuaikaa perheen kanssa, Helanne lisää.

Valvontaa vähemmän

Virkavallan näkökulmasta kesä on ollut kaksijakoinen: Kesäkuu oli varsin kolea ja siten vesilläkin oli vähän liikennettä. Lämmin heinäkuu puolestaan aktivoi veneilijät.

– Kesäkuussa Liperin ja Rääkkylän alueella valvottiin kahtena päivänä lähinnä norppavesiä ja siellä erityisesti verkkokalastuskiellon noudattamista, ylikonstaapeli Kari Kulmala kertoo.

– Juhannuksena olimme kaksi päivää samoilla vesillä turvaamassa juhannusjuhlijoiden veneilyä. Heinäkuussa valvonta puolestaan painottui erilaisten tapahtumien, kuten Kihauksen, yhteyteen.

Kulmalan mukaan poliisi partioi kesä-heinäkuussa Liperin ja Rääkkylän vesiä vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Näin siitäkin huolimatta, että tilausta valvonnalle vaikuttaa olevan.

– Kelluntavälineet puuttuvat edelleen liian monesta veneestä, ja pienessä maistissa ajellaan erityisesti viikonloppuisin ja illan hämyssä. Töitä siis riittäisi myös vesillä valvonnan ja valituksen osalta, ylikonstaapeli toteaa.

Vastaa