Liperille viestihopeaa ja Roivakselle pronssia

Kati Roivas (vas.), Johanna Pykäläinen ja Jenni Tolonen toivat leipäpitäjään hopeiset mitalit 20-vuotiaiden naisten SM-hiihdoista. Kuva: Marianne Pykäläinen

Liperin Hiihtoseuran nuoret naiset voittivat SM-hopeaa lauantaina Lahdessa. Mitalijuhlat kruunasi Kati Roivaksen SM-pronssi sunnuntain 20 kilometrin kilpailussa.

Liperin värit ovat vakiinnuttaneet paikkansa hiihtomittelöiden kärkisijoilla, joten Hiihtoseura lähti nuorten SM-kilpailuihin mitäpä vähempää kuin mitalia hakemaan. Erityisesti tähtäimessä oli 20-vuotiaiden naisten kolme kertaa 3,3 kilometrin viesti, josta hopeaa kotiin toivatkin Kati Roivas, Johanna Pykäläinen ja Jenni Tolonen.

Ensimmäisen perinteisen osuuden hiihtänyt Roivas toi Liperin Hiihtoseuran vaihtoon kuudentena 36 sekuntia kärjen takana.
Pari vuotta toisia nuorempi Johanna Pykäläinen napsi edeltään sijoituksia ollen toisessa vaihdossa kakkosena 29 sekuntia Kymin Koskenpoikien takana.

Jenni Tolonen jätti ankkuriosuuden alussa perässään roikkuneen Puijon Hiihtoseuran lopulta yli 40 sekunnin päähän. Ero voiton vieneeseen Kymiin kutistui lopulta 21 sekuntiin.

Loppusuoralla seurakaverin ohi

Sunnuntain 20 kilometrin kisassa Jenni Tolonen hiihti alusta alkaen kärkiporukan tahdissa. Kati Roivas sen sijaan viihtyi 7–10 sekuntia nopeimpien takana.

Kultaa ja hopeaa voittaneet Elsa Airaksinen ja Emilia Myllykoski jättivät lopussa hieman väsähtäneen Tolosen, kun taas Roivaksella riitti voimia maaliviivalle saakka.

– Loppusuoralla sain kolmantena olleen Jennin kiinni ja pääsin ohi. Hopeasta jäin vain 4,5 sekuntia, 19-vuotias Roivas kertoo.

– Erityisesti tuo sunnuntain henkilökohtainen kisa meni paremmin kuin odotin, Roivas miettii.

Tolonen jätettiin siis lopulta tunnin kestäneen kilpailun neljänneksi, oman kilpasisaren toimesta.

Mitaleilta putoamisen koki myös 20-vuotias Krista Niiranen, joka hiihti N23-sarjan neljänneksi. Sijoitus oli kuitenkin taisteltu, sillä muutama sekuntia takana kiri useita hiihtäjiä maaliin.

Lauantain viestissä oman osuutensa selkeästi kovinta vauhtia pitänyt Johanna Pykäläinen lähti sunnuntaina oman ikäistensä eli 18-vuotiaiden 15 kilometrille, mutta joutui keskeyttämään kilpailun terveydellisistä syistä.

Liperin Hiihtoseuralta SM-hiihtoihin osallistuivat myös useita muita hiihtäjiä, jotka pääasiassa jäivät kuitenkin sarjojensa jumbosijoille.

Vastaa