Teemu Kejonen valittiin Rääkkylän kunnanjohtajaksi

Muuramelainen Teemu Kejonen on valittu Rääkkylän seuraavaksi kunnanjohtajaksi.

– Aion ottaa kunnanjohtajan viran vastaan, hän kertoi Kotiseutu-uutisille.

Syksyllä koittava muutto Rääkkylään merkitsee 36-vuotiaalle Kejoselle paluuta Keski-Karjalaan.

– Olen asunut nelivuotiaasta hieman päälle parikymppiseksi Kiteellä, joten voin sanoa olevani kotoisin Kiteeltä. Rääkkylässäkin on tullut useamman kerran poikettua.

Kuntatyö on tullut Kejoselle viime vuosina tutuksi, sillä hän on työskennellyt Muuramen kunnassa kehitysjohtajana kesäkuusta 2009 lähtien.

– Kunnanjohtajan työssä on toki omat haasteensa. Olen kuitenkin ihmisenä sellainen, että pidän haasteista ja otan niitä mielelläni vastaan.

Kuntajakokeskustelua Kejonen on seurannut aktiivisesti jo työnsäkin puolesta.

– Valtakunnallisella tasolla tarvetta kuntien vähentämiseen on; monilla paikkakunnilla kuntaliitos on varmasti hyvä asia. Tapauskohtaisia kysymyksiä nämä kuitenkin ovat, asioita on hyvä tarkastella niin paikkakunta-, seutu- kuin maakuntakohtaisestikin.

Kejosen tulevassa kotikunnassa itsenäisyyttä pidetään tärkeänä; Rääkkylän saama itsepäisen kunnan maine on ylpeydenaihe.

– Tiettyyn pisteeseen asti on hyvä olla itsenäinen ja itsepäinen. Todennäköisesti rakenneselvityksiä joudutaan kuitenkin Rääkkylässäkin jossain vaiheessa tekemään. Tuolloin on karttaa katsottava tarkoin ja mietittävä, mihin suuntaan neuvotteluja on järkevintä käydä, Kejonen puntaroi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *