Kylät joutuivat pettymään
Ristin ja Vaivion kyläkoulut loppuvat ensi syksynä. Kunnanvaltuusto päätti lopettaa koulut äänin 21–14.
– Kuntalaisten pettämistähän tämä on, asuinpaikkansa kyläkoulun perusteella valinnut Riitta Leino totesi päätösten jälkeen.
– Toivottavasti kantavat vastuun, sitten kun säästöjä ei tulekaan, Sonja Ollila jyrisi eteisessä.
– Kirkkoveneen kuvan piirrän seuraavan kerran äänestyslappuun, eräs iäkkäämpi rouva tuhahti naulakoilla.
Ryhmistä perussuomalaiset olivat yhtenä rintamana kyläkoulujen puolella ja sdp niitä lakkauttamassa. Keskustan ja kokoomuksen valtuuteuista valtaosa äänesti kouluja nurin.
Ei voittajia
Perussuomalaiset avasivat kyläkoulukeskustelun pitkällä Piritta Kärjen puheella. Kärki totesi heidän haluavan etsiä säästöjä ei-lakisääteisistä palveluista, kuten budjettinsa ylittäneestä seutuopistosta.
Hän toi esille, että kunnan kyselyn mukaan kylien asukkaat on muita liperiläisiä tyytyväisempiä kouluunsa. Kärki myös muistutti, että oppilasmäärät ovat tulevaisuudessa nousussa.
Kunnanhallituksen esitys oli säilyttää koulut, johon sosialidemokraattien valtuustoryhmä teki Tero Kuittisen johdolla vastaesityksen.
Maija Silvennoinen (kd.) totesi, ettei tässä taloustilanteessa ole voittajia.
– Jokainen kuntalainen joutuu osallistumaan talkoisiin. Pysyvät säästöt tulevat henkilöstöstä ja tiloista. Meidän on puututtava rakenteisiin.
Samoilla linjoilla oli Jussi Sallinen (kesk.), joka peräsi rohkeutta.
– Nämä on rankkoja päätöksiä. Arki ja todellisuus on tässä salissa, hän viittasi valtion aiheuttamiin paineisiin.
Opettajat äänessä
Suurin yksittäinen ammattikunta valtuustossa ovat opettajat, seitsemän kappaletta. Heistä viisi äänesti kyläkoulujen lakkauttamisen puolesta. Opettajan suulla puhunut Riitta Lappalainen (kesk.) oli vakuuttunut, että Ylämyllyllä ja Viinijärvellä osataan ottaa kyläkoulujen oppilaat vastaan.
– Puheet lasten tulevaisuuden tuhoamisesta ovat liioiteltuja.
Kokoomuslainen opettaja Juha Kosonen sen sijaan piti tärkeänä, että kaikilla lapsilla on suurin piirtein samat mahdollisuudet koulunkäyntiin.
– Yksisarjaisuus on minusta järkevämpi ratkaisu.
Siikasalmen yksityiskoulun rehtori Jari Keronen (ps.) uskoi edelleen, että säästöt on mahdollista löytää lakkauttamatta yhtään koulua.
– Kovasti työtä olisi, mutta olen aina uskonut unelmiin. Voisimme tehdä toisenlaisen ratkaisun ja antaa näin uutta pontta kylille.
Pelkästään taloutta miettien Keronenkin joutuisi kouluja sulkemaan. Samoilla linjoilla oli lastentarhanopettaja Marja-Leena Gröhn (ps.), sillä hänestä kysymys on arvovalinnasta.
Eriävät mielipiteensä molempiin kyläkoulupäätöksiin jättivät Kauko Huohvanainen Liperin puolesta valtuustoryhmän ja Piritta Kärki perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta sekä Vesa Piiroinen (kesk). Vaivion osalta eriävän mielipiteensä jätti Tuomas Koskinen (kok).
Viinijärven yläkoulu sai vuoden jatkoajan. Valtuusto piti mietintätauon päätöstekstin lauseesta, jonka mukaan kahden yläkoulun kustannustehokkuutta arvioidaan ensi vuodenvaihteessa. Lause jäi kunnanhallituksen esityksen mukaiseksi.