Terveysasemaa ei kannata remontoida

Liperin pääterveyskeskus on jäämässä vaille saneerausta. Tehdyissä tutkimuksissa on ilmennyt riskirakenteita, joiden takia nykyisen terveyskeskuksen korjaamista ei nähdä järkeväksi.

Nyt tehtyjen tutkimusten perusteella tekninen toimi näkee parhaaksi rakentaa uusi terveyskeskus 2-3 vuoden kuluessa.

– Lopullisen päätöksen rakentamisesta ja sijoituspaikasta tekee valtuusto. Mutta tämän hetkisten arvioiden mukaan vanhan remontoiminen on kalliimpaa. Se tulee jopa 1,1-1,2 kertaa kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen, vs. tekninen johtaja Tommi Hirvonen kertoo.

Uusimmat tutkimukset osoittavat, että silloisen rakennustyylin mukaisesti sokkelirakenteisiin on jätetty pahvia, puuta ja levyä. Ne pitäisi nyt purkaa kokonaan pois.

– Purkaminen on hitaampaa kuin uuden rakentaminen, minkä vuoksi työtä on enemmän.

Siirtymävaiheen tiloista ei vielä ole tehty suunnitelmia.

– Kartoitamme kunnan kiinteistöt, kuten linja-autoaseman ja pienten koulun. Yhtenä vaihtoehtona on kuitenkin toimintojen jatkuminen nykyisellään, sillä tänä päivänä on saatavissa erittäin tehokkaita ilmanpuhdistimia, Hirvonen listaa.

Valtuusto päätti syksyllä kädenväännön tuloksen saneerata nykyisen 3 500 neliöisen pääterveysaseman kirkonkylällä.
Pari viikkoa sitten Kotiseutu-uutiset kirjoitti, miten pääterveysaseman homehtuminen etenee ennakoitua nopeammin.

Paloaukean selvitystä aloitellaan

Kuntotutkimukset terveysasemalla ovat Suomen Rakennusterveyspalvelut Oy:n tekemiä. Kyseinen yritys tarttuu seuraavaksi toimeen Paloaukean päiväkodissa, jossa sisäilmaongelmien syytä on ollut vaikea selvittää.

Tiistaina vanhempainillassa keskusteltiin päiväkodin alla sijaitsevista käytävistä, joista yksi vanhemmista kyseli. Tekninen johtaja Tommi Hirvonen ei osannut tuolloin yhdistää asiaa lämpöverkkoon.

– Meillä on kyllä tiedossa kaukolämpökanavat, joita alueella on ja joita pitkin lämpö päiväkotiin tulee. Ne eivät kuitenkaan ole ihmisten kuljettavia tunneleita, Hirvonen kertoo.

Muista tunneleista hänellä ei ole tietoa.

Kommentit

  1. Avatar Kirjoittanut Piritta Kärki

Vastaa