Terveyskeskus homehtuu liian nopeasti

Liperin terveyskeskuskaan ei ole välttynyt sisäilmaongelmilta. Tekninen toimi selvittää parhaillaan homevaurioiden etenemistä.

Liperin terveyskeskuksen kunto huononee kovaa vauhtia. Uhkana on, että toimintoja joudutaan siirtämään jo lähiaikoina muihin tiloihin muun muassa parakkeihin, koska henkilökunta oireilee kovasti.

Terveyskeskuksen remontti on ollut ajankohtainen pian kymmenen vuoden ajan. Valtuusto päätti käynnistää suunnitelmien tekemisen pääterveysaseman täysremontista. Toteutuessaan se olisi ajankohtainen vasta ensi vuoden lopulla.

– Olisin toivonut, että remontin aikainen siirtymävaihe olisi voitu suunnitella rauhassa. Parakitkin maksavat satoja tuhansia, vs. tekninen johtaja Tommi Hirvonen harmittelee.

Yhtenä vaihtoehtona olisi hyödyntää linja-autoasemalla olevia kunnan tiloja.

Tällä hetkellä terveyskeskuksessa on eristettynä homeilmaa sisältäviä tiloja ja käytössä ilmanpuhdistimia. Home kasvaa välikatossa, josta ilma ohjataan paineistuksen avulla ulos.

Henkilökunta oireilee kuitenkin myös muissa osissa rakennusta. Ylilääkäri Matti Honkavaara pelkää, että yhdestä kahteen lääkäriä on lähdössä kunnan palveluksesta homeisten tilojen vuoksi.

– Onhan tämä hullua, että paikan nimi on terveyskeskus ja se tekee työntekijänsä sairaaksi, Honkavaara harmittelee.

Henkilökunta oireilee voimakkaasti. Työterveyshuolto tutkii tilannetta ja teettää puhallustestejä.
Pahin ongelma on keskiosissa rakennusta, minkä vuoksi neuvontahuone on muovitettuna.

– Johtoryhmässä olemme keskustelleet asiasta ja selvitämme sitä. Pahinta olisi tehdä nyt paniikkiratkaisuja, kunnanjohtaja Hannele Mikkanen sanoo.

– Parasta olisi ratkaisuista olisi hyötyä koko siirron kannalta, hän viittaa tulevaan remonttiaikaan.
Syksy nostaa Mikkasen mukaan aina homeen keskusteluun.

– Niin se on meillä virastotalollakin.

Myös Outokummun terveysasemalla home aiheuttaa Okulin ylilääkäri Honkavaaran mukaan ongelmia.

Kommentit

  1. Avatar Kirjoittanut Mika Nupponen

Vastaa