Ruis on vuoden maatiainen

”Poikamme mukaan nimetty Iivo on pienijyväinen, joten siinä on runsaasti kuitua ja hyvät leivontaominaisuudet”, Kosti Parviainen kertoo.

– Maatiaisruis on viljelyvarma ja vastustuskykyinen. Myös puimaan päästään aikaisemmin, kuvailee viinijärveläinen Kosti Parviainen.

Parviaisen Iivo-syysruis on yksi viidestä rekisteröidystä alkuperäisruislajikkeesta. Alkuperäisruis on valittu kuluvan vuoden maatiaiskasviksi.

– Setäni toi rukiin Sortavalasta vuonna 1932. Sitä on viljelty tilalla siitä lähtien, Parviainen kertoo ja tähdentää, että Iivo on kuitenkin eri lajike kuin sortavalalainen esi-isänsä.

– Rukiit sekoittuivat 60-luvulla, jolloin Liperissä viljeltiin paljon eri lajikkeita. Iivoa voikin hyvällä syyllä sanoa liperiläiseksi rukiiksi.

Maatiaisrukiin säilyminen Parviaisten tilalla ei ollut mikään selviö. Kerran sen kohtalonhetket näyttivät jo olevan käsillä.

– Tuli muutama huono vuosi. Uusia, parempisatoisia lajikkeita kehuttiin ja nuorena miehenä aioin jo hävittää vanhan rukiin pois.
Vanha lajike kuitenkin elvytettiin 80-luvun puolivälissä. Yleinen kiinnostus alkuperäislajeja kohtaan alkoi kuitenkin nousta vasta vuosituhannen vaihteessa. Se toi Parviaisten rukiillekin uutta nostetta.

– Silloin virallistin rukiimme alkuperäisstatuksen. Se oli noin kolmen vuoden prosessi, Parviainen muistelee.

Pelkkä rekisteröiminen ei riittänyt. Alkuperäislajikkeiden geneettistä tilaa valvotaan jatkuvasti tarkalla silmällä.

– Niitä on viljeltävä tietyn suojaetäisyyden päässä muista rukiista. Säännöllisin väliajoin viljasta lähetetään näyte Eviraan. Vain siten kerran saatu status voidaan säilyttää.

Sopii leivontaan

Parviainen kertoo, että maatiaisrukiin kysyntä vaihtelee vuosittain. Viinijärveläistilalta lähtee siementä eri kokoisissa erissä ympäri Suomea.

– Ruis kiinnostaa erityisesti harrasteviljelijöitä. Viljelyalat ovat usein melko pieniä, ehkä hehtaarin luokkaa.

Alkuperäisruis on herättänyt kiinnostusta myös leipomoissa.

– Poikamme mukaan nimetty Iivo on pienijyväinen, joten siinä on runsaasti kuitua ja hyvät leivontaominaisuudet. Eräs siilinjärveläinen leipomo otti viisi vuotta sitten siementä meiltä. Totesivat siellä, että nyt löytyi oikea ruis.

Parviainen pohtii, että alkuperäisrukiin tehokas tuotteistaminen on vielä hakusessa. Siihen tarvittaisiin viljelijän ja leipomon tiivistä yhteistyötä.

– Aika voisi olla nyt sopiva. Nykyihmisiä kiinnostaa tuotteiden alkuperä.

Rukiin viljelyn nousuun ylipäänsä ei Parviainen usko, pikemminkin päinvastoin.

– Rukiin hinta pitäisi saada paremmaksi. Nykyisellään vehnän ja ohran viljely on tuottoisampaa ja siten myös kannattavampaa, hän harmittelee.

Vuoden maatiaiskasvin valitsee vuosittain Maatiainen ry. Viime vuonna tittelin sai kultapallo ja vuonna 2010 rohtoliperi eli lipstikka. Vuoden 2012 maatiaiseläimeksi valittiin sarvekas kyyttö.

Vastaa