Hoidettu taimikko kasvaa nopeasti

Pertti Koistisen mäntytaimikkoa on autettu kasvuun poistamalla joukosta ravinteista kilpaileva lehtipuusto.

Kostea kesä on saanut heinät rehottamaan. Metsänomistajan kannattaa heinäkuussa käydä katsomassa, miten puuntaimet pärjäävät. Jos heinikko tai vesakko ovat ottamassa vallan, on syytä tarttua toimeen ja raivata taimille kiireesti kasvutilaa.

Mattisenlahtelaisen Pertti Koistisen mäntytaimikko kasvaa komeasti. Ikää sillä on kymmenisen vuotta.

– Männikkö on uudistettu luontaisesti, eli paikalle on jätetty siemenpuut. Maata on muokattu kevyesti, jolloin siemenet ovat päässeet itämään hyvin.

Kuivahkolla kankaalla ei heinikosta ole samanlaista harmia kuin rehevämmässä maaperässä. Sen sijaan koivuntaimia ilmestyi pian kisaamaan mäntyjen kanssa ravinteista.

– Ensimmäinen perkaus on tehty kaksi vuotta sitten. Tuolloin kyytiä saivat kaikki lehtipuut. Myöhemmin on luvassa taimien harvennus, Koistinen selittää.

Kosteammille paikoille istutetut kuusen- ja koivuntaimet kaipaavat huomiota heti istutuksen jälkeisinä kesinä. Heinikko vaatii osansa ravinteista ja vedestä ja varjostaa taimia. Syksyllä heinät lakoontuvat taimien päälle muodostaen tukahduttavan maton. Sen alla myös myyrien on helppo juhlia.

– Erityisesti sateiset kesät vaativat metsänomistajilta tarkkuutta. Varsinkin kuusentaimi tukehtuu helposti heinikkoon, Koistinen valistaa.

Perikunnat metsiin

Taimikon varhaishoitoon käytetty aika on metsänomistajalle sijoitus. Se potkaisee taimet hyvään kasvuvauhtiin. Tunnollisesti hoidettu ja harvennettu puusto on korjuukypsää jopa 20 vuotta aikaisemmin kuin hoitamaton metsä.

– Pääsääntöisesti taimikot näyttävät hyvin hoidetuilta, kun niitä teiden varsilta katselee. Metsänomistajien sukupolvenvaihdos näkyy kuitenkin metsänhoidossa. Esimerkiksi perikunnilla ei aina ole tietoa ja kokemusta metsäasioista, pohtii Koistinen.

Metsäkeskus on tarttunut toimeen Päivä taimikollesi-valistuskampanjalla, jolla halutaan innostaa ihmiset hoitamaan nuoria taimikoitaan. Omatoimisesti taimikoitaan hoitaneet voivat ilmoittaa hoitotyönsä kilpailuun, jonka palkintona on muun muassa raivaussahoja, vesureita ja digikameroita.

Vastaa