Kuutti liki kirkonkylää
Pohjois-Saimaan ainoa kuutti elelee tällä hetkellä mitä todennäköisimmin lähellä Liperin kirkonkylää. Heikki Siltanen näki kuutin viikko sitten keskiviikkona pariin otteeseen kymmenen metrin päästä.
– Näin sen vajaat kolmen kilometriä Kirkkolahdelta etelään päin. Se ei pelännyt venettä ollenkaan, vaan ui uteliaana vierellä, Siltanen kertoi.
Jo aiemmin viime viikolla veneilijät olivat bonganneet sen hieman etelämpänä, Kiiskinselällä.
Kuutti syntyi keväällä Turpeisensaaren eteläpuolella. Sieltä viimeisimmälle havaintopaikalle on lähes 15 kilometrin matka. Kyseisellä alueella ei alkukesän verkkokalastus ollut kielletty.
Onneksi verkkokalastuskaan ei alueella juuri kukoista, sillä Siikasaaren ja Liperinsalon välisellä alueella on havaittu vain parit yksittäiset verkot.
Neljä 58:sta jo kuollut
Verkkokalastuksen rajoitus päättyi heinäkuun alussa ja heti parin päivän aikana Metsähallitus sai tietää kahden kuutin menehtymisestä ohutlankaisiin verkkoihin. Lisäksi pari kuuttia on löydetty kuolleena rannoilta heinäkuun alkupäivinä, mutta niiden kuolinsyy ei vielä ole selvinnyt.
Metsähallituksen arvioiden mukaan todellinen norppien kuolleisuus on lähes kolme kertaa suurempi kuin havaittu määrä.
Norppa-asiantuntijoiden mukaan kalastusrajoituksen päättyminen kesäkuun loppuun on liian väljä kompromissi; todellisuudessa kuutti tarvitsisi enemmän aikaa varttuakseen.
– Mitä vahvempi verkko, sen suurempi riski kuutilla on jäädä siihen. 0,17 millin paksuisista verkkolangoista kuutti ei luultavimmin vielä selviä, suojelubiologi Jouni Koskela toteaa.
Kuolemantapaukset ovat vahinkoja. Metsähallitus kuitenkin toivoo, että norppa-alueilla kalastettaisiin edelleen harkiten, ja verkkokalastusta vältellen. Haasteena kuitenkin on, että muutaman kuukauden ikäinen kuutti on saattanut vaeltaa jo kauaksi synnyinsijoiltaan.
– Kun alueelta saadaan kuuttihavaintoja, niin toki silloin toivomme, että verkot nostettaisiin ylös, Koskela esittää kainon pyynnön.
Kanta kasvaa hitaasti
Keväällä 2010 Liperin ja Rääkkylän välisille vesille syntyi yli kymmenen vuoden tauon jälkeen kaksi kuuttia. Tänä keväänä pohjoisen Saimaan ainoa norppavauva syntyi Ukonselälle, Turpeisensaaren ja Oravisalon välille.
Ely-keskuksen ylitarkastaja Mika Pirinen muistutti 21. kesäkuuta ilmestyneessä Kotiseutu-uutisten norppajutussa, että ilmastonmuutos on norpalle tulevaisuuden suuri haaste.
– Pohjoinen Saimaa on norpan tulevaisuuden aluetta. Täällä talvet ovat eteläistä Saimaata pidempiä ja lunta kertyy pesätarpeiksi asti. Täällä ei kannata menettää peliä norppakannan suhteen, Pirinen korosti.
Liperin kirkonkylän eteläpuolella kalastajat ovat olleet kohtuullisen positiivisella mielellä norppakannan suhteen.
– Keskusteluahan siitä heti syntyi, mutta ei nyt negatiivista. Omasta mielestä norppa sopisi tänne paljon verkkoja paremmin, vapaa-ajankalastuksen ekspertti Juha Kosonen tuumaa.