Sato sai siunauksensa

Toukosiunaus järjestettiin Liperissä tänä vuonna Siikasalmen koululla, Jari Kerosen (vas.) isännöimässä pihapiirissä. Kesän sadon siunasi kirkkoherra Heikki Holkeri.

Touko on siunattu jälleen Liperissä ja Rääkkylässä.

Harvoin on toukosiunausta järjestetty niin komeissa järvimaisemissa kuin tänä vuonna Siikasalmen rannalla Liperissä.

Eläkeliiton puuhaama toukosiunaus toimitettiin aurinkoisella Siikasalmen oppilaitoksen pihalla viime maanantaina.

Tilaisuuden luonteeseen on aina kuulunut monet tervehdykset. Paikan isäntäpariskunta Jari ja Saara Keronen lauloivat ja Eläkeliiton Liperin yhdistyksen puheenjohtaja Pentti Huikuri toivotteli vieraat tervetulleiksi.

Piirin terveiset toi uusi puheenjohtaja Irma Nuutinen. Hän muistutti toukosiunausten nykypäivän perinteen alkaneen 13 vuotta sitten rovasti Heikki Savolan ideasta.

– Kylvöjä siunattiin sen sijaan jo keskiajalla. Sato oli elintärkeää, sillä tiedettiinhän jo siihen aikaan, että katovuosi on samalla nälkävuosi, Nuutinen totesi.

Ruumiin ja hengen ravintoa

Liperin kuntaa paikalla edusti Pentti Kuokkanen. Hän muisteli Siikasalmen maatalousoppilaitosta lämpimänä paikkana, jonka mankelin lävitse useimmat liperiläiset maanviljelijät on leivottu.

Siikasalmen entisellä maatalousoppilaitoksella harjoitetaan edelleen viljelyä – maata viljellään omaksi ravinnoksi , kun taas hengen ravintoa viljellään nykyisin peruskoulussa.

Siikasalmen koulun väki virkistyttikin tilaisuutta keväisillä lauluillaan, joita peipposet ja tuuli säestivät.

Oman musiikkihetkensä tilaisuuteen toi myös seremoniamestarina toiminut Heikki Savola, joka tulkitsi Paimenpoika-kappaleen.

Omenapuu vanhan päärakennuksen pihalle

Varsinaisen siunauksen toimitti Liperin seurakunnan kirkkoherra Heikki Holkeri. Hän muistutti, että raamatussa käsketään ihmisen viljellä ja varjella maata.

– Tämän päivän ihminen tuntee ekologisen vastuunsa luonnosta ja harjoittaa näin samalla luonnonsuojelua.

Viinijärvellä tilaisuus järjestettiin Marja-Leena Tenhusella samaisena maanantai-iltana.
Rääkkylässä toukosiunaus järjestettiin viime viikolla Harri Makkosen luona Rasivaarassa. Paikalla oli noin 70 henkeä.

Vastaa