Rasvaisuus nostaa maidon hintaa

Mitä enemmän maidossa on rasvaa, sitä enemmän sillä on myös hintaa.

Meijereiden tukkumyyntihinnat ovat yrityssalaisuuksia. Valion maidon tuoteryhmäpäällikkö Jani Pasanen kertoo kuitenkin, että maidon hinnoittelu on nykyisin rasvaperusteista.

– On palattu takaisin vanhaan malliin, joten rasvaisempaa maitoa myydään halvemmalla.

Maidon tuotantokustannuksissa ei ole eroja. Valion viestintäjohtaja Pia Kontunen kertoo kuitenkin, että rasvattomasta maidosta poistettavaa rasvaa pystytään käyttämään hyödyksi muissa tuotteissa.

– Rasvaa hyödynnetään voissa, juustoissa ja kermassa, Kontunen kertoo.

Liperin K-Marketin Tuula Piironen kertoo, että halvemmalla hinnalla heidän kauppansa ohjaa kuluttajia terveellisempien vaihtoehtojen suuntaan.

Ylämyllyn K-marketissa rasvaton maito on kaksi senttiä kevyt- ja täysmaitoa edullisempaa.

Muutos tapahtui Valiolla viime vuonna, kun rasvattoman maidon myynti oli huipussaan.

– Tällöin rasvaton oli myydyin Valion maito ja sai sydänmerkin kylkeensä, Pasanen kertoo.

Nyt kuluttajien tottumukset ovat kääntyneet päälaelleen.

– Kuluttajatrendinä on nyt käyttää täyteläisen makuisia tuotteita ja meidän on käännettävä valikoimaa siihen suuntaan, Pasanen toteaa.

Voin kysyntä kasvaa

Voita menee nyt aiempaa enemmän kaupaksi. Julkisuudessa on povattu jopa voin loppumista kaupoista.

– Voin kulutus on kasvanut noin viidenneksellä. Samalla markkinoille on tullut uusia rasvaisia tuotteita, kuten täysmaito laktoositon ja useita täyteläisiä juustoja, Kontunen kertoo.

Kontusen mukaan vähärasvaiset juustot ovat Suomessa niin hyvän makuisia, että ne lukeutuvat mielikuvissamme niin sanotuiksi perusjuustoiksi.

– Rasvan pääseminen pannasta ei ole vähentänyt vähärasvaisten juustojen myyntiä.

Jogurteissa suosittuja ovat tavallisen määrän rasvaa sisältävät vaihtoehdot; joitain rasvattomia on jopa poistettu tuotevalikoimista viimeisen vuoden aikana.

– Laktoositon punainen maito on selvästi kiinnostanut kuluttajia, Kirsi Ainola Liperin S-Marketista kertoo.

– Onhan joulu ja piirakanpaisto tulossa.

Ainolan mukaan karppausvillitys näkyy selvästi maitotuotteiden myynnissä. Toisaalta kuluttajat miettivät onko teollisesti prosessoidut rasvat sittenkään voita terveellisempiä.

– Voi ei ole vielä koskaan loppunut kaupasta, mutta kyllä sen kysyntä kasvaa selvästi aina juhlapyhien alla. Silloin leivonta ja ruuanlaitto lisääntyvät.

Luonnollisuus on nyt kaiken a ja o. Joten myös luomun kysyntä kasvaa.

– Myydystä maidosta kolme prosenttia on luomua ja osuus kasvaa koko ajan. Haasteena on vastata kysyntään, sillä raaka-aine on kortilla, Pasanen toteaa.

Vastaa