Apteekki pysyy hengissä lääkkeillä

Rääkkyläläinen apteekkari Tiina Ikäheimo toteaa, että tänä päivänä apteekista ostetaan kosmetiikkaa siinä missä lääkkeitäkin – toisin kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.

Apteekkimaailma on jatkuvassa muutoksessa. Itsehoitolääkkeistä nikotiinivalmisteet ovat toistaiseksi ainoat joita saa ruokakaupasta.

– Toivotaan ettei suunta jatku. Sehän tarkoittaisi automaattisesti pienten apteekkien loppumista, Rääkkylän apteekin nykyinen apteekkari toteaa.

Apteekin työntekijöiden päivä kuuluu pääasiassa asiakkaita palvellen. Aikaa vievää työtä on myös lääkkeiden jako dosetteihin käsipelillä.

Yleisin apteekista ostettava asia on itsehoitolääke kuumeeseen ja särkyyn. Reseptilääkkeillä apteekki ei enää tänä päivänä elä.

– Hintojen tippumisen takia niitä täytyy välillä myydä jopa tappiolla.

Aikaisemmin apteekeissa sekoiteltiin jauheita ja liuoksia; annettiin apua sairaille asiakkaille.

– Nykyisin apteekkiin tullaan myös hakemaan terveyttä edistäviä valmisteita tai kosmetiikkaa. Vaikka ei niiden kysyntä olekaan samanlaista täällä maaseudulla kuin kauppakeskusapteekeissa, Ikäheimo arvioi.

Vaan Rääkkylän apteekilla vielä sekoitettavanaan 90-luvulta peräisin oleva yskänlääke.

– Apteekkari Pekka Aalto oli huumorimiehiä. Apteekkiin tultiin pyytämään jotain hyvää yskänlääkettä, niin Aalto keksi kehitellä vaivaan Jotain hyvää yskänlääkettä –nimisen lääkkeen.

Ikäheimo on muuttanut nimen Apteekkari Aallon yskänlääkkeeksi, kunnianosoitukseksi vanhalle apteekkarille.

– Kyllä yskänlääkettä näin syksyllä menee kaupaksi. Sitkeitä viruksiahan nuo ovat nykyisin, Ikäheimo toteaa.
Ikäheimon suosittelee syysflunssaan myös kuumaan juomaan sekoitettavaa kuumeen alennustroppia. Apteekkari muistuttaa myös, että D-vitamiinin puutteesta kärsiville suomalaisille vitamiini olisi vastustuskykyä lisäävä tekijä flunssa-aikaan.

– Ja lepoa suosittelen!

eResepti tulee

Apteekki sijaitsee nykyisin niin sanotussa Timoskaisen kaupan talossa, johon se muutti vuonna 1974.

– Laitamme ikkunaan kuvia entisistä apteekkirakennuksista sekä listauksen kaikista apteekkareista , Ikäheimo kertoo juhlaviikon huomioimisesta.

Historian rinnalla ikkunaa koristaa nykyhetki; Ikäheimo on pyytänyt päiväkodin lapsia piirtämään, mitä apteekki-sanasta tulee heille mieleen.

Apteekin tiloja on remontoitu mittavammin viimeksi vuosituhannen alussa. Nyt uutuutena on tulossa sähköisen reseptin tuomat muutokset.

– Muutamme hieman asiakastiskiä, kun elektronisuus lisääntyy.

Kelan kanssa eReseptiä testataan jo marraskuussa. Vaikka Rääkkylän terveyskeskus ottaa sähköisen reseptin käyttöön vasta vuoden päästä syksyllä, apteekissa ollaan valmiita palvelemaan mökkiläisiä jo kesäaikaan.

Rääkkylän apteekki 90 vuotta

– Rääkkylässä alkoi apteekkitoiminta vuonna 1912 Kiteen haarakonttorin muodossa

– Itsenäisen apteekin Rääkkylä sai vuonna 1921. Ensimmäisenä apteekkarina oli Yngve Zimmerman

– Nykyinen apteekkari Tiina Ikäheimo aloitti Rääkkylässä keväällä 2009

– Rääkkylän apteekki juhlii syntymäpäiviään keskiviikkona

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *