Olkkarin suosio yllätti

Ylämyllyn seurakuntatalon ovet ovat olleet avoinna nuorille nyt muutaman viikon ajan.

Tiistai- ja torstai-iltapäivisin seurakuntatalolla kokoontuvat ensin 3-5-luokkalaiset, kello 15-17 välisenä aikana. Tämän jälkeen ovet ovat parin tunnin ajan avoinna 6-luokkalaisille ja sitä vanhemmille.

– Isompien olkkarissa on käynyt esimerkiksi riparilaisia, nuorisotyönohjaaja Taru Uimonen mainitsee.

Olkkarista on nopeasti tullut varsin suosittu. Uimonen kertoo, että joka kokoontumiskerralla pienempien ryhmässä on ollut nelisenkymmentä osanottajaa, ja vanhempien ryhmässäkin 20-30. Nuorille suunnatun palvelun kysyntä onkin yllättänyt.

– Monen vuoden ajan toivoimme kunnollisia nuorisotiloja. Nyt tuntuukin hienolta, kun meillä on tarjota nuorille tällaiset tilat, Uimonen toteaa uudenkarheaan seurakuntataloon viitaten.

Paloaukean koulussa neljättä luokka käyvät Laura Nissinen ja Janika Kärkkäinen ovat tulleet koulupäivän jälkeen olkkariin pelaamaan erilaisia pelejä ja viettämään aikaa kavereidensa kanssa. Samaan osoitteeseen on päätynyt myös muita tyttöjen luokka- ja koulukavereita.

– Kivointa on pingis, Laura sanoo.

– Mie tykkään vielä enemmän biljardista, toteaa puolestaan Janika.

Tytöt vakuuttavat, että olkkarissa on mukavaa viettää iltapäiviä. Aktiviteetteja on tarjolla talon puolesta ja isosta porukasta löytyy aina joku, joka puuhasteltavaa keksii.

– Jos ei tänne pääsisi, sitten iltapäivä tulisi vietettyä kotona, Laura kertoo.

Aikuinen paikalla

Olkkari vetoaa Uimosen mukaan nuoriin varsin moninaisista syistä. Useimmat tulevat seurakuntatalolle viettämään aikaa kavereidensa kanssa: rupattelemaan ja pelaamaan erilaisia pelejä pleikkarista pingikseen ja ilmakiekosta lautapeleihin.

Toisaalta olkkariin hakeudutaan myös siksi, ettei iltapäivää tarvitsisi viettää yksin kotona.

– Vaikka tänne tullaankin kavereiden kanssa, tuntuu nuorille silti olevan tärkeää myös se, että paikalla on aikuinen. Joku, jonka kanssa voi jutella tai jolta voi kysyä neuvoa, mikäli siltä tuntuu. Syvällisiä keskusteluja ei välttämättä käydä, sillä jo se riittää, että on paikalla.

Uusi, kaikille avoin palvelu

Olkkari-toiminta on Liperin seurakunnassa uusinta uutta. Vapaamuotoista, nuorisolle suunnattua toimintaa ei ole aiemmin järjestetty, sillä tähän tarkoitukseen soveltuvia tiloja ei ole ollut. Toiminta hakeekin vielä lopullista muotoaan.

Perusperiaatteet ovat kuitenkin jo selvillä. Olkkarin ovet ovat auki kaikille uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta. Tulla ja mennä saa silloin kun itselle parhaiten sopii. Eteisen seinällä olevaan hartaukseen saa syventyä siinä määrin kun itse tahtoo; muutoin uskonto ei olkkaria sävytä.

– Uskonnon suhteen pidämme hyvin matalaa profiilia, sillä vuosien saatossa olemme huomanneet sen, etteivät perinteiset seurakunnan nuortenillat nuorisoa houkuttele, Uimonen toteaa.

– Sisällöllisen toiminnan järjestämistä mietimme tuonnempana.

Olkkarin ovet ovat avoinna toukokuun loppuun asti. Kesällä nuorisotoiminta painottuu leireilyyn, mutta syksyn tullen olkkari saanee taas jatkoa.

Vastaa