Eritasoliittymää saadaan odottaa kotvanen

Ylämyllyn eritasoliittymähankkeen luonnos esitellään tänään maakuntahallituksen evästyskeskustelussa. Kuopiontien ja Liperintien risteyksen parantaminen on kunnan toivomuslistan kärjessä, mutta pikaista toteutusta on turha toivoa.

Maakuntaliiton kehittämispäällikkö Sami Laakkosen mukaan valtion rahat ovat äärimmäisen tiukassa seuraavan neljän vuoden ajan. Lisäksi Ylämyllyn kanssa kilpailee vastaavan kokoluokan eritasoliittymähanke Joensuun Raatekankaalla. Molempien kustannusarvio on kymmenen miljoonaa euroa.

– Raatekankaan liittymästä on valmiimmat suunnitelmat, joten se menee todennäköisesti Ylämyllyn edelle.

Lisäksi Ylämyllyn hankkeen etenemistä rasittaa entisen ympäristökeskuksen valitus. Ympäristöviranomainen ei pitänyt alustavista suunnitelmista, joiden mukaan liittymästä olisi vedetty tieyhteys Jyrinkylään suojelualueen läpi.

– Ylämyllyn eritasoliittymä laitetaan ilmeisesti koko Kuopiontien parannusta koskevaan pakettiin, Laakkonen arvioi.

Varkaudentiellä mittaillaan taas

Viinijärven ja Varkauden välisen tien parantaminen on selkeä maakunnan kärkihanke maakuntaliiton seuraavassa liikennepoliittisessa selonteossa.

Pohjois-Savon ely-keskus jatkaa tänä vuonna tiesuunnitelman laatimista. Tiellä aloitetaan mittausten ja maaperätutkimusten tekeminen keväällä.

Projektivastaava Hannu Korhosen mukaan parannussuunnitelma on valmiina vuoden päästä.

– Sen jälkeen olemme valmiita aloittamaan työt hyvinkin nopeasti rahoituksen järjestyessä.

Korhosen mukaan Varkaudentie ei vaadi kovin suuria korjauksia Liperin puolella. Suurimpia muutoksia on Kaatamon liittymän ja Ristinkylän välille rakennettava kolmen kilometrin pituinen kevyen liikenteen väylä. Pienempien teiden liittymiä porrastetaan.

– Tien ongelmat ovat suurimmaksi osaksi Karvion eteläpuolella.

Vastaa