Polttopuut kortilla

Nämä pilkkeet on varattu ja päätyvät uuneihin vasta ensi talvena. Kalle Nisonen on tehnyt pitkiä päiviä elokuusta saakka, sillä hän ajaa itse pilkekuormia eri puolille Suomea.

Pohjois-Karjalan suurimman polttopuukauppiaan, Tutjunniemessä toimivan Kalle Nisosen katoksessa on noin 300 kuutiota kuivaa pilkettä jäljellä. Kallelle ei kannata soittaa, sillä puut on varattu.

– Lokakuussa otin mainokset pois lehdistä, mutta kyselyjä tulee edelleen paljon, talven aikana arviolta 3 000 kuutiota puuta myynyt Nisonen kertoo.

– Monet kysyvät 2–3 kuutiota, että pääsisivät kevääseen. Kaikki eivät uskoneet toiseen perättäiseen kovaan talveen.

Suurin osa Nisosen varastosta on päätynyt välittäjän kautta pääkaupunkiseudun kuluttajille. Puita on rahdattu paljon myös maan rajojen ulkopuolelle, kolmasosa liikevaihdosta tulee muihin Pohjoismaihin myydyistä pilkkeistä.

– Meidän piti rakentaa viime kesänä uusi pakkaamorakennus ja lisää kuivatuskatoksia, mutta emme yksinkertaisesti ehtineet. Ja kiire jatkuu tänä vuonna, sellaiset sopimukset on tehty syksylle.

”Koko ajan kysyvät”

Sivutoimenaan polttopuita myyvilläkään ei ole kummoisia varastoja jäljellä. Leppälahtelaisella Arvo Monosella ei ole koivupilkettä ollenkaan.

– Koivut menivät ajat sitten, huonompilaatuista puuta on vielä vähän jäljellä, hän kertoo.

Monosen mukaan viime talvi opetti – ihmiset alkoivat ostaa puuta ”jo sulan maan aikaan”. Rääkkylän Niemisessä polttopuita myyvään Pentti Laakkoseenkin otettiin aikaisin yhteyttä.

– Ensimmäiset kyselyt tuli jo toukokuussa.

Laakkonen on myynyt noin 150 kuutiota polttopuuta.

– Enää on vain rippeet jäljellä ja ne jätän omaan käyttöön, vaikka koko ajan kysyvät.

Tutjunniemessä Leveälahden tilaa pitävän Matti Erosen mielestä viime talvesta ei opittu mitään.
– Samalla tavalla viime tingassa ovat kyselleet kuin aikaisempinakin vuosina.

Hän arvelee, että tilan puuvarasto tyhjenee viimeistään helmi–maaliskuussa.

– Kysyntää on, mutta isompia eriä emme voi enää myydä, jotta vakioasiakkaille riittää tavaraa.

Vastaa