Sivistyslautakunnan erottaminen esille
Sivistyslautakunnan rooli ja tulevaisuus ovat nousemassa avoimesti puitavaksi Liperissä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jorma Pitkänen myöntää, että yksittäisiä keskusteluja on käyty, mutta hallituksessa ei asiaa ole vielä käsitelty.
Tiettävästi sivistyslautakunnan roolista keskusteltiin useammassakin ryhmässä viime valtuuston kokouksen jälkeen pidetyissä epävirallisissa palavereissa.
Nyt lähinnä odotellaan, mikä taho ”nostaa kissan pöydälle” asiassa.
Vain valtuusto ottaa ja erottaa
– Valtuusto on valinnut lautakunnan jäsenet, ja vain sillä on mahdollisuus tehdä kesken vaalikauden uusia ratkaisuja. Aloitteentekijä muutokselle voi olla esimerkiksi lautakunta itse tai valtuuston nimeämä valmisteluelin, joka esittää jatkotoimia ja uutta kokoonpanoa, sanoo Pitkänen.
Valtuusto ei voi kuitenkaan erottaa yksittäisiä jäseniä, vaan ratkaisu on tehtävä koko lautakunnan jatkosta.
– Se, ketä mahdolliseen uuteen kokoonpanoon valitaan, on valtuuston käsissä.
Kunnanhallituksen ja sivistyslautakunnan jo pitempään jatkuneista näkemyseroista ovat konkreettisina osoituksina olleet hallituksen useaan lautakunnan päätökseen käyttämät otto-oikeudet.
– Hallituksen tehtävä on huolehtia kokonaisuuden toimivuudesta. Sen pitää reagoida, jos kokonaisetu vaarantuu.
Pitkänen ennakoi, että lautakunnan asema tulee tavalla tai toisella arvioitavaksi kesken vaalikauden.
– Kyse on hyvin tärkeästä toimielimestä, jonka toimintakyky täytyy varmistaa, Pitkänen ennakoi.
Hänen muistissaan ei ole vastaavaa tapausta omalta luottamushenkilöajaltaan.
– Yleensähän kyse on pitempään jatkuneesta ongelmasta, jossa yksi asia voi sitten ”katkaista kamelin selän”, sanoi lomamatkalta tavoitettu Pitkänen.
Keväästä saakka kädenvääntöjä
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Heli Lavikainen myöntää, että nykytilanne on tulenarka ja hankala.
– Ensimmäinen vuosi meni uusilta jäseniltä vähän opettelun piikkiin, tänä vuonna on ollut ongelmia lautakunnan toimintakyvyn kanssa muuten.
– Keskusteluja on käyty viime keväästä saakka, ja asia olisi voinut tulla esiin jo siinä vaiheessa. Kahnauksia on kieltämättä ollut, ei se mikään salaisuus ole, sanoo Heli Lavikainen.