Uusia perunoita kolmas sato lokakuun loppupuolella

Näiden perunoiden siemenet on laitettu maahan vasta heinäkuun lopussa – samaan penkkiin, josta oli jo nostettu varhaislajike.

– Ensimmäistä kertaa syödään oman maan uusia perunoita syyskudun muikkujen kanssa, puoliso Anna-Maija Pitkänen tuumaa.

– Tämä on jo kolmas sato samasta pellosta tänä kasvukautena, toinen samoista penkeistä, Risto kertoo:

– Kun varhaisperuna oli nostettu heinäkuun lopussa, tuumin, että siinä on hyvin lannoitettua maata joutavana. Kaapin nurkasta löytyi pussin pohjalta itäneitä perunoita. Pistin ne huvin vuoksi penkkiin.

Viime viikon lopulla Risto kopaisi ensimmäisen kerran vielä täysin vihreinä kasvaneita varsia – ja yllättyi. Juuresta nousi isokokoisia, hyvin ohutkuorisia uusia perunoita. Kahdesta penkistä niitä piisaa keitettäväksi monta kertaa.

Risto arvelee lajikkeen olevan Van Gogh. Se on varsinainen ruokaperuna, ei nopeakasvuinen varhaislaji.

Lähellä rantaa olevaan maahan ensimmäiset perunansiemenet kylvettiin jo huhtikuussa. Silloin varhaisperuna suojattiin harsolla. ”Talviperunat” kylvettiin myöhemmin keväällä ja nostettiin syyskuussa.

Heinäkuun lopussa kylvettyä kolmatta satoa ei ole suojattu säältä millään lailla. Lämmin kesä, pakkaseton syksy ja lämpöpatterina toimiva järvi ovat taanneet sille erinomaiset kasvuolot.

– Ei perunalle maan ja sään tarvitse olla erityisen lämmin. Pääasia on, ettei pakkanen pääse vioittamaan varsia kesken kasvun.

Kasvuvoiman tuplasato on saanut luonnonmukaisesta lannoituksesta: keväällä maahan kaivetuista särkikaloista.

Kesäkurpitsat ja kurkutkin innostuivat

Perunoiden tapaan kalojen perkuutähteistä voimistuneissa komposteissa eri puolilla tonttia kasvaneet kesäkurpitsat ja suojaamattomassa penkissä olleet avomaan kurkut innostuivat tekemään hellekesänä ja pitkään lämpimänä jatkuneena syksynä kolme perättäistä satoa.

– Alkukesällä näytti, ettei mistään tule mitään, kun sää jatkui pitkään koleana. Mutta sitten kun lämmin kausi alkoi, kasvu eteni räjähdysmäisen nopeasti.

Sekä kesäkurpitsat että kurkut kasvattivat kolme perättäistä satoa. Kun ensimmäinen sato oli korjattu, ne ryhtyivät työntämään uusia kasvustoja ja haarakkeita ja tekivät niihin toisen sadon. Ja sen jälkeen ilmestyi jälleen uusia oksia ja niihin kukintoja. Viimeisen, kolmannen kierroksen kesäkurpitsan Risto poimi vasta viikonloppuna.

– Nämä tuplasadot osoittavat, että täällä Niinikkosaarella kasvuolot ovat ympäröivien isojen vesien ansiosta suotuisat. Senhän paljastaa jo saaren nimikin Niinikko eli paikka, jossa kasvavat villilehmukset, Tarikka tuumii.

Vastaa