Suviseurat tuovat 1600 kilometrin autoletkan

Riihilahdentien varressa on 150 metriä pitkä ravintola. Levytetylle alueelle tulevat pöydät ja penkit ja alue katetaan.

– Jos autot laitetaan tasaisin välein yhteen jonoon, se olisi yli 1 600 kilometriä pitkä, pidempi kuin Suomi etelästä pohjoiseen, liperiläiset järjestelyistä vastaavat kertovat.

Väki saapuu Riihilahden pelloille kirkonkylän tuntumaan parin vuorokauden aikana.

Suurin osa on tulossa keskiviikkoillan 30. kesäkuuta ja sitä seuraavan torstain aikana. Suviseurojen avajaiset pidetään perjantaina 2.7. ja pääosa väestä poistuu juhlapaikalta maanantain 5. heinäkuuta aikana.

Seurojen liikennetoimikunnassa on mietitty pitkään ja hartaasti liikennejärjestelyjä. Pääteiltä tulijat ohjataan Riihilahdelle viitoituksin. Eniten väkeä on tulossa Kuopiontien suunnalta. Heidän kulkunsa paikalle käy Häyrynlahden suunnalta, mistä päin tie muutetaan yksisuuntaiseksi tulopäivinä ja lähdön aikaan suunta kääntyy päinvastaiseksi.

Lännestä tulijat ohjataan kulkemaan Liperin kirkonkylän kautta, joten kiertoliittymässä voi varautua vilkkaimpina aikoina odottelemaan vuoroaan.

Kajaanintieltä ja Lappeenrannasta päin tulijat saapuvat juhlakentälle Ylämyllyn kautta. Tapahtuma näkyy taatusti kaikilla teillä ja töihin menijöitä järjestäjät kehottavat varaamaan matkaan aikaa tavallista reilummin.

– Aluetta rakennetaan talkoovoimin kaksi kuukautta ja sitten kaikki puretaan noin vuorokaudessa. Rekkakuormittain tavaraa lähtee maanantaina Liperistä Pohjanmaalle Lumijoelle, jossa pidetään ensi kesän Suviseurat.

Ohjelmaa aamusta iltaan

Liperin suviseurojen tunnuksena on rukouksesta tuttu lause Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

– Olemme leipäpitäjän pelloilla, jaamme hengen leipää ja näinä tiukkoina aikoina monilla on jokapäiväisestä leivästäkin tiukkaa, tiedotustoimikunnan puheenjohtaja Ilpo Laitinen perusteli aiheen valintaa.

– Mitä täällä sitten tehdään. Puhujat selittävät raamattua, lauletaan yhdessä virsiä ja siioninvirsiä, pidetään puheita, lauletaan, syödään ja juodaan välillä, Jorma Hoppa kiteytti päivien ohjelman kulun.

Juhlapaikalle on kaikilla kiinnostuneilla vapaa pääsy. Myös seuraravintolan palvelut ovat ulkopuolisenkin väen käytettävissä kohtuullista korvausta vastaan. Järjestäjät lupaavat ruokaa riittävän kaikille tulijoille, sillä keittiössä valmistuu 16 500 ruoka-annosta tunnissa ja illan aikana paistetaan 30 000 annosta pizzoja. Kahvia ja kahvileipiä on varattu kullekin päivälle satatuhatta annosta.

Vastaavaa tapahtumaa ei näillä tienoilla koeta lähivuosikymmeninä. Hyvin halutut suviseurojen pitopaikat on varattu nyt jo vuoteen 2028 saakka, eikä siihen mennessä seuroja pidetä Pohjois-Karjalassa.

Liperin tapahtumasta alettiin neuvotella jo 1990-luvun alussa. Järjestelyihin osallistuvat Pohjois-Karjalan ja Savon rauhanyhdistykset.

Seurat paitsi näkyvät myös kuuluvat lähitienoilla, sillä tapahtuma-alueella on pylväissä lukuisia kaiuttimia, joista ohjelma välittyy. Arkisin kaiuttimet ovat päällä aamukahdeksasta iltakymmeneen, lauantaina puoleen yöhön saakka ja sunnuntaina iltayhteentoista.

Sunnuntaiaamuna juhlakansaa osallistuu suviseuramessuihin kymmenessä lähitienoon kirkossa, myös Liperissä ja Viinijärvellä.

Mökeille ja taloille yhä kysyntää

Valtaosa Joensuun asukasmäärän suuruisesta osanottajajoukosta majoittuu vajaan 150 hehtaarin peltoalueilla Riihilahdessa asuntoautoissa, -vaunuissa ja teltoissa.

Yhteismajoitusta on järjestetty kouluille Jyrinkylässä ja Outokummussa.

Jotkut haluavat yöpyä lähitienoilla kesämökeissä, osakehuoneistoissa tai omakotitaloissa.

– Vuokrasopimuksia on tehty, mutta mökeistä ja taloista on vieläkin enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Jos joku miettii vuokrausta, kannattaa ottaa pian yhteyttä, kehottaa majoitusjärjestelyjä hoitava Jouko Ratilainen Ylämyllyltä.

Vastaa