Liperin laskuopista juttu televisioon

Suomi express -ohjelmassa ruoditaan liperiläistä tapaa laskea. Ohjelmaa kuvattiin viime torstaina mm. Ristin kyläkoululla. Toimittaja Tenho Tornberg (vas.) kertoi pelin hengen Urpo Airaksiselle, Pekka Vipuveräjälle, Pauli Hakuliselle, Vesa Piiroselle, Marjut Pölläselle ja Sirpa Naumaselle.

Ristin kyläkoululla haastateltiin televisioon sivistystoimen luottamushenkilöitä ja kyläaktiiveja viime torstaina.

Huhtikuun 14. päivä Ylen Suomi express -ohjelmassa julkaistavan jutun otsikkona on Liperin laskuoppi. Toimittaja Tenho Tornberg koittaa saada selville, miksi kuntalaisten ja viranhaltijoiden laskelmat eroavat niin paljon toisistaan mm. perusopetuksessa tarvittavista säästöistä.

– Kouluasiat ovat olleet paljon esillä eri puolilla maata tänä talvena. Olen käynyt tekemässä vastaavanlaista juttua mm. Kangasniemellä, Tornberg kertoo ja alleviivaa, että ohjelman lähtökohtana on tuoda esille kansalaisten näkökulma.

Tosin hän olisi mielellään kuullut myös ylimpien virkamiesten näkökulman.

– Mä ihmettelen sitä, että virkamiehet eivät suostuneet haastateltaviksi. Esimerkiksi kunnanjohtaja ja sivistysjohtaja kieltäytyivät. Osa johtavista luottamushenkilöistä on taasen joko koulutuksessa tai reissussa.

Tornberg kysyy, että onko luottamusmiehen ainoa tehtävä luottaa. Hänen mielestään on arvokasta, että tavalliset ihmiset ovat lähteneet kyseenalaistamaan virkamiesten esityksiä.

– Huomionarvoista on, että poliittiset puolueet eivät osaa suhtautua näihin kansanliikkeisiin. Se kertoo siitä, että politiikka on hallinnollistunut eli virkamiesmäistynyt.

– Mitä kouluasioihin tulee, niin lukuisat huipputason asiantuntijat sanovat, että suurkouluja ei pitäisi perustaa, mutta kuntien johtohenkilöt väheksyvät heidän näkemyksiään ja sanovat, että kyllä meiltäkin löytyy asiantuntemusta.

Samanlaisiin ilmiöihin sanoivat törmänneensä sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Pauli Hakulinen (kesk.), jäsen Sirpa Naumanen (kok.), varajäsen Urpo Airaksinen (kesk.) ja valtuutettu Vesa Piironen (kesk.), joita Tornberg jututti Ristin koululla.

Vastaa