Laduilla ruuhkaa, mutta Karelia-hiihdon alamäki jatkui

Tuula Mustonen, Alpo Koppelomäki ja Vesa Haarala olivat ensimmäisten joukossa lähdössä Karelia-hiihdon laduille suuntanaan Lykynlampi.

Liperin, Joensuun ja Kontiolahden maastoissa järjestetty kahdeskymmenes Karelia-hiihto suksittiin tänä vuonna aneemisissa tunnelmissa, sillä kirjattuja osallistujia oli vain 347 hiihtäjää. Pärnävaaralta matkaan lähti 35 suksiparia.

Polvijärveläinen Esko Hyvärinen oli ensimmäisten joukossa lähdössä Pärnävaaralta suuntanaan Kontioranta. Lykynlammelta Nuotioasemalle ei kuitenkaan päässyt, sillä kaavoitus vaatisi muutoksia. Entisellä latu-uralla on mm. rakentamisen takia nykyisin hiekkatietä.

Kontiolahden vapaa-aikapäällikön Veijo Sallisen mukaan Karelia-hiihdon reittiä ja koko pirstaloitunutta laturetkitapahtumaa mietitään ensi vuodeksi uudestaan.

– Meidän on nyt pohdittava, mikä on Karelia-hiihdon sielu? Mikä taas toisi tapahtumalle uutta ilmettä ja houkuttelisi ihmiset maksamaan osallistumismaksun?

Vaikka tärkeintä onkin, että laduilla on tuona päivänä enemmän hiihtäjiä kuin muulloin, syö maksamattomuus nimenomaan toimijoina olevien seurojen tuottoa. Tänä vuonna huoltopisteitä pyörittäville seuroille ei jäänyt mitä jakaa.

– Me kun emme pysty sulkemaan latuja maksamattomilta hiihtäjiltä, kuten Pogostan hiihdossa tehdään.

Positiivista kehitystä on ollut alle 16-vuotiaiden määrän lisääntyminen, vaikkei heistä ilmaisina tuottoa synnykään. Tänä vuonna heitä oli 15 prosenttia osallistujista.

Hyvässä kelissä

Pakkaset eivät ole haitanneet Esko Hyvärisen hiihtoharrastusta tänä talvena.

– Pukeutumiskysymyshän se on. Eikä sää metsäladuilla edes tunnu niin kylmältä. Yli 1 500 kilometriä on tullut tänä talvena täyteen.

Kolilta Pärnävaaralle saapunut Ilkka Pekkarinen oli aamulla lämmittelylenkillä, sillä kymmeneltä oli edessä Karelian 50 kilometriä, johon tänä vuonna osallistui yhteensä 11 hiihtäjää.

– Tarkoitus olisi parantaa viime vuoden aikaa 2.36.

Jouko Nissisen edellisen vuoden aika oli pari minuuttia huonompi, mutta hän arveli kelin olevan aika liukas tänä vuonna.

Liperin kunta tukee työntekijöitään Karelia-hiihdon osallistumismaksun verran. Alpo Koppelomäki ja Tuula Mustonen käyttivät etua mielellään. Vesa Haarala vihjaisi, että voisi kunta säilyttää edun eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin.

– Lykynlammen suuntaan lähdetään, kolmikko mietti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *