Leipää pelloilta ja metsistä
Leipäpäivät houkutteli väkeä.
Tämän vuoden teema Leipää metsästä näkyi selvästi messuilla, vaikka pääroolissa olikin tietysti ruisleipä. Ja kuinkas muuten, herkku loppui jo ennen puolta päivää.
Vaikka kaikki ymmärtävät kotileipureiden rajat leivän teossa, lievästi kiukkuisia iltapäivän vieraat silti olivat. Liekö syynä ollut sama kuin kilpailuleipien vähyydessä, tämän vuoden jauhot ovat olleet haasteellisia leipojille.
– Vajaat sata leipää tein, Silja Juvonen kertoi tyhjän pöytänsä takaa.
Kävijät ovat jo oppineet hakemaan leipänsä aamulla, joten tämä näkyi myös reippaana ruuhkana ensimmäisten tuntien aikana. Ostajat olivat tänä vuonna myös isompien kassien kanssa matkassa.
– Moni on ostanut neljä tai viisi leipää, eräs myyjistä kertoi.
Lääkettä leivän vähyyteen mietti myös Leipäpäivän sihteeri Johanna Rinnekari.
– Pitää varmasti ensi vuonna valjastaa myös ulkopaikkakuntalaisia leivontatalkoisiin, jos Liperistä ei löydy tarpeeksi leipää.
Ritva ja Mauri Vänttinen löysivät tuttua Mervi Turusen leipää.
– Otan tätä huomenna hirvijahtiin evääksi.
Turusella oli myynnissä myös jättimäistä reikäleipää tuliaisiksi.
– Olen minä sitä vienyt tutuille, mutta seuraavalla kerralla kyläillessä se roikkuu koristeena, Vänttinen nauraa.
Liperi-Seuran osastolla oli Reetta Juvonen, kuinkas muuten kuin taikinapytyn vieressä. Myynnissä oli vastajauhettua riihiruista ja Kekri-juhlien lippuja.
– Kaikki leivän juuret ovat lähteneet ohjeiden kanssa matkaan.
Osastolta sai myös vinkin illanistujaisiin: – Kuumaa ruisleipää, voita ja kylmää vermouthia.
Vaikka leipää metsästä eli petusta ei ollut, pettukeksejä löytyi.
– Yli kolmannes jauhoista on pettua, Anja Mutanen Polvijärveltä kertoi.
Esittelijäennätys
Koulukeskuksen isossa salissa oli tarjolla jos jonkinlaista syysherkkua ja leivonnaista. Myös käsityöt ja yhdistykset olivat hyvin edustettuina. Esko Jokiniemi avasi tapahtuman kiitellen sen kehittymistä. Lavan ohjelmaa värittivät myös Marja-Leena Gröhnin laulanta ja Liperin naisvoimistelijoiden lukuiset esitykset.
Lavalla palkittiin myös Vuoden 2009 kylä ja kylätoimija Pohjois-Karjalassa. Tohmajärven Tikkalan kylän edustajat olivat ottamassa titteliään vastaan monista tapahtumista tutulla banderollilla Kassan kautta viitaten suursuosioon nousseeseen Kassan Baariin.
Kunniamaininnan raadilta sai Kovero Joensuun Tuupovaarassa. Vuoden kylätoimijan palkinnon sai Reino Kuivalainen Lieksan Vuonislahdesta.
Ennätyksellisen suuri määrä esittelijöitä, yli 70, levittivät tapahtumaa aiempaa enemmän salin ulkopuolelle. Luokkiin oli sijoittunut lukuisia kirpputoreja ja tietopisteitä. Liperin koulun kuudesluokkalaiset möivät kirpputoritavaraa teemalla Lapsilta lapsille.
Metsäkeskuksen osastolla saattoi kokeilla metsäkonesimulaattoria. Työvoimaa metsäalalle -hankkeen kautta jaettiin tietoa metsäalasta etenkin nuorille.
Käytävällä Salokylän sienimartat keräsivät ihmetystä kymmenien eri sienilajikkeiden kanssa.
Kotitalousluokassa koululaiset pitivät kahviota ja Taimen lentopalloilijoiden taustajoukkojen keittelemää puuroa myytiin ruokalassa noin 350 annosta. Jauhot puuroon lahjoitti Liperi-Seura.
Ulkona käytiin myös puujalkakävelykisa, jonka voitti Oona Vainikainen.
Kaija Toivola osti vierestä ison moottorisahakarhun.
– Tämä tulee Selkärannan tilalle karhukodalle.
Moni nappasi ulkopihalta myös omenoita, syyskukkia, muikkuja tai lihatuotteita matkaansa.