Ympäristöystävällinen vastalause lamalle

Esimurskauksessa suurimmista kivistä on tuotettu laitteeseen sopivia määrämittaisia. Tämän jälkeen iskupalkkimurskain työstää hyödynnettävissä olevaa kiviainesta asiakkaalle.

Kuljetus- ja maanrakennusalan sekä koneurakoinnin ammattilaiset ovat yksityishenkilöinä Minimurskauksen takana. Seudun vahvoina yrittäjinä tunnettujen miesten yhteisistä panostuksista merkittävin on ollut iskupalkkimurskain.

Pääsääntöisesti alalla on ollut käytössä joko kartio- tai leukamurskaimia. Perinteisiin vaihtoehtoihin nähden Minimurskauksen hankkimassa koneessa on huomattavia etuja. Helposti siirreltävänä ja kestävänä laitteena iskupalkkimurskain tekee perusteellista jälkeä paikoissa, joissa ei olisi muuten taloudellista toimia.
– Esimerkiksi betoni-, tiili- ja asfalttijätteet saadaan hyötykäyttöön tämän avulla, Esa Majoinen kertoo.

Ympäristön arvot tulevat huomioiduiksi

Jo yrityksen nimestä on pääteltävissä, että kyseessä on laite, joka on kaikkien ulottuvilla, vaikka toimii erinomaisesti suuremmankin kokoluokan haasteissa. Itävallasta hankittua konetta on käytetty mm. palaneen navetan purkutöissä ja uudispellon raivauksessa nousseiden kivien murskauksessa.
– Tämä on nopeasti siirrettävissä ja pystytettävissä uuteen paikkaan, Taisto Martikainen toteaa kuljetus- ja aikakustannuksien hallinnasta.

Murskaimen läpi kulkevasta jätteestä tulee hyödynnettävää ainesta. Näin ollen yhtiömiehet iskevät toiminnallaan ympäristön arvoja korostavaan aikakauteen. Laitteessa on magneettierotin, jonka ansiosta esimerkiksi betonijätteestä on helppo poistaa raudoitusrauta.

Kahdesta neljään miestä töissä

Yhtiömiehet uskovat ympäristö- ja kustannusystävällisiin liiketoimiin. He tunnistavat luonnollisesti myös riskit, joita kasvattaa esimerkiksi investointi noin puolen miljoonan euron arvoiseen laitteeseen.
Kokeneet yrittäjät haluavat kokeilla uusia keinoja työllisyyden parantamiseksi laman keskellä.

– Jos vain itkettäisiin kuinka synkkää on, koko systeemi kaatuisi. Näillä toimilla turvataan myös työpaikkoja. Kaksi miestä on koko ajan töissä. Neljä on silloin, kun ajetaan laitteella kahdessa vuorossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *