Liperissä humpattiin jälleen

Humpan suomenmestaruuksien lisäksi tänä vuonna kisattiin perinteisesti hassuttelun merkeissä tanssifinlandiasarjoissa. Vaihtelua toivat lisäksi jenkkasarjat.
Uutta tänä vuonna oli myös paikka. Koulukeskuksen iso sali toimi varsinaisena kilpailuareenana.
– Tanssijoille sattui aivan liian hyvä mökkeilykeli, Lavatanssijoiden puheenjohtaja Pirjo Kettunen arvioi tanssijoiden vähentynyttä määrää.
Katsomossa riitti silti tunnelmaa, siitä pitivät huolen etenkin ratkiriemukkaat rooliesitykset.

Inkinen vauhdissa

Monet parit osallistuivat useisiin sarjoihin, joten lämpimänä päivänä kunnosta otettiin todella mittaa. Yleisön vatsalihakset saivat liikuntaa, kun hupaisat parivaljakot vetivät roolejaan tanssilattialla tanssifinlandian tapaan.
Jos laulussa kehotettiin ottamaan reppuselkään, niin ei kun tuumasta toimeen. Areenalla nähtiin myös mustasukkaista parienvaihtoa, pyörtymisiä ja tekohengitystä, puhumattakaan monista iskuyrityksistä ja kyyneleistäkin. Kaikkea sitä mitä tanssipäivän teema, Viattomasti aivan, antoi ymmärtää.

Päivän päätähdet, humppaajat ottivat osaa lukuisissa eri sarjoissa. Avoimeen sarjaan saatiin vaihteeksi uudet voittajat Pirkko ja Markku Nikkinen. Päätuomarina toiminut Juhani Tahvanainen kertoi parien välisten erojen syntyneen selkeimmin hitaissa tansseissa.
Liperiläisistä ahkerin tanssija oli epäilemättä Vesa Inkinen. Hän humppasi, jenkkasi ja tunnelmoi kahden parin kanssa eri sarjoissa. Pirkko Ikosen kanssa hän voitti jenkan avoimen luokan, sijoittui humpan avoimen kuudenneksi ja tanssifinlandian avoimen neljänsiksi. Heidät valittiin myös kilpailijoiden äänestyksellä symppispariksi.

Päivi Inkisen kanssa he osallistuivat 80-sarjoihin voittaen jenkan ja tullen humpan kuudeksiksi. Tanssifinlandian jokamiesluokassakin he sijoittuivat vanhan ajan teemallaan kolmansiksi.
– Kyllä Vesan tuplavoitto jenkassa on nasta juttu. Ohjaajakoulutus on tuonut hänelle varmuutta ja rauhaa tanssimiseen. Hänen tanhutaustansa tuo oman sävynsä tanssiin, Kettunen iloitsee.
Muita ahkeria paikallisia pyörähtelijöitä olivat Outi Reijonen ja Kari Laakkonen, Tiina ja Arto Väisänen sekä Taina ja Kyösti Pennanen.
Ensi vuoden viidensistä peräkkäisistä Humpan SM-kisoista ei vielä ole varmuutta, mutta humppa tuntuu pesiytyneen tänne.

Humppa SM tulokset:

Avoin: 1) Nikkinen Markku – Nikkinen Pirkko 9, 2) Viinamäki Jussi – Potila Anu 13, 3) Heiskari Pentti – Heikkinen Seija 15…6) Inkinen Vesa a – Ikonen Pirkko LiLat 28 (11 os.)
100 sarja: 1) Heiskari Pentti – Heikkinen Seija 7 pist. 2) Lyytikkä Antti – Rautakoski Anneli 8, 3) Rosenqvist Sture – Rosenqvist Pirjo 22…6) Belov Tapio – Ikonen Pirkko LiLat 28 (9 os.)
Uudet kisaajat: 1) Palmunen Jaakko – Palmunen Pirjo 6, 2) Väisänen Arto – Väisänen Tiina LiLat 11, 3) Känsälä Risto – Mäkinen Kristiina 20…6) Laakkonen Kari – Reijonen Outi LiLat 28 (8 os.)
80 sarja: 1) Nikkinen Markku – Nikkinen Pirkko 10, 2) Känsälä Ari – Känsälä Eija 11, 3) Skarp Risto – Salopaju Jaana 18…6) Inkinen Vesa – Inkinen Päivi LiLat 28 (9 os.)
Seniorit: 1) Muttilainen Vesa a – Englund Anja 6, 2) Kaikkonen Seppo – Kaikkonen Sirkka 9, 3) Tammi Matti – Anttio Pirjo 19, 4) Pennanen Kyösti – Pennanen Taina LiLat 19 (7 os.)
Ikiliikkujat: 1) Pennanen Kyösti – Pennanen Taina LiLat 5, 2) Heinonen Urho – Heinonen Seija 10

Jenkka
100 sarja: 1) Heiskari Pentti – Heikkinen Seija 6. 2) Lyytikkä Antti – Rautakoski Anneli 11, 3) Seppälä Jorma – Seppälä Arja 15 (4 os.)
Uudet kisaajat: 1) Väisänen Arto – Väisänen Tiina LiLat 5, 2) Laakkonen Kari – Reijonen Outi LiLat 11, 3) Lamminen Harri – Lamminen Leena 14
80 sarja: 1) Inkinen Vesa – Inkinen Päivi LiLat 5, 2) Nikkinen Markku – Nikkinen Pirkko 17, 3) Halkola Pekka – Halkola Tarja 17 (6 os.)
Seniorit: 1) Kaikkonen Seppo – Kaikkonen Sirkka 8, 2) Muttilainen Vesa a – Englund Anja 9, 3) Vaskisalo Anssi – Talvinen Mirja 17…6) Pennanen Kyösti – Pennanen Taina LiLat 25
Avoin: 1) Inkinen Vesa a – Ikonen Pirkko LiLat 12, 2) Skarp Risto – Salopaju Jaana 13, 3) Nikkinen Markku – Nikkinen Pirkko 13…7) Laakkonen Kari – Reijonen Outi LiLat 35

Tanssifinlandia
Seniorit: 1.) Muttilainen Vesa – Englund Anja 6, 2)Tammi Matti – Anttio Pirjo 9, 3) Kaikkonen Seppo – Kaikkonen Sirkka 15, 4) Pietarinen Raimo – Pietarinen Alli 20, 5)Heinonen Urho – Heinonen Seija 25
Jokamiesluokka: 1) Oskari – Olga 7, 2) Kamppuri Kalevi – Sormunen Marjo 10, 3.) Inkinen Vesa – Inkinen Päivi LiLat 16, 4) Väisänen Arto – Väisänen Tiina LiLat 17, 5) Vänttinen Sami – Martin Henna-Riikka 24, 6) Päivänsäde Antti – Lavia Satu 30
Avoin: 1) Kamppuri Kalevi – Sormunen Marjo 8, 2) Viinamäki Jussi – Potila Anu 15, 3) Oskari – Olga 17, 4) Inkinen Vesa – Ikonen Pirkko LiLat 22, 5) Halkola Pekka – Halkola Tarja 22, 6) Nikkinen Markku – Nikkinen Pirkko 24

Vesa ja Päivi Inkinen ahkeroivat viikonlopun aikana useissa sarjoissa, joista hauskimpia olivat tanssifinlandian roolileikit.

Vastaa