Anni Swan -mitali Marja-Leena Tiaisen Alex-trilogialle

Marja-Leena Tiainen on perehtynyt vuosikausia pakolaisnuorten elämään ja kirjoittanut aiheesta kiintoisan, tasokkaan kirjasarjan nuorille. Tuorein palkinto hyvästä työstä luovutettiin hänelle tiistaina Helsingissä. Kuva: Tammi/Liisa Lohtander.

IBBY Finlandin arvostelulautakunnan mukaan Marja-Leena Tiainen on valinnut tärkeän ja haasteellisen aiheen trilogialleen, joka lisää moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista.

Teossarjan huolellisen taustatyön ansiosta kirjailija onnistuu kuvaamaan realistisesti, monipuolisesti ja eläytyvästi toiseutta, tutun ja turvallisen vastakohtaa, jotain uutta, vierasta ja usein hieman pelottavaakin, sekä suomalaisten että pakolaisnuorten näkökulmasta.

Tarina alkaa Alexin kotimaassa Kaksoisvuortenmaassa, jonka epävakaita
oloja pojan on määrä paeta sukulaisten luo Ruotsiin. Hänen matkansa pysähtyi kuitenkin Helsinkiin ja pitkä odotus vastaanottokeskuksessa eri puolilta maailmaa tulleiden muiden nuorten keskuudessa alkaa.

Vain kerran kolmessa vuodessa

IBBY Finland jakaa joka kolmas vuosi Anni Swan -mitalin korkeatasoiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Hopeisen mitalin on suunnitellut akateemikko Wäinö Aaltonen.
Mitali jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1961. Vuonna 2006 Anni Swan -mitalin sai Jukka Itkonen kirjastaan Koipihumppa. Runoja lapsille (Otava 2005).

IBBY Finland on yhdistys, jonka jäseniä yhdistää kiinnostus lasten- ja nuortenkirjoihin sekä suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden edistämiseen ja tunnetuksi tekemiseen sekä kotimaassa että ulkomailla. Jäseninä on muun muassa kirjastonhoitajia, opettajia, tutkijoita, kirjailijoita, kuvittajia, kääntäjiä, toimittajia, kustantajia ja opiskelijoita.

IBBY Finlandin palkintolautakunnan jäsenet ovat kirjastonhoitajat Susanne Ahlroth, Marketta Könönen ja Tytti Tuunanen, lehtori Marja Suojala sekä erityisopettaja Teresia Volotinen. Palkintolautakunnan konsultoivana opiskelijajäsenenä toimii fil.yo Myry Voipio.

Vastaa