Kyläisännöitsijä toimii kolmen kunnan alueella

– Ajatellaan mieluummin sitä, mitä kaikkea kylillä vielä on, eikä aina sitä mitä sieltä puuttuu, kyläisännöitsijä Päivi Keronen rohkaisee.

Kyläisännöitsijä on tukena ja innostajana kylien toiminnan kehittämisessä, hän auttaa ideoiden viemisessä käytäntöön ja kyläläisten keräämisessä ideoiden taakse. Hankeneuvoja auttaa myös tiedottamisessa ja kylien omien kehittämishankkeiden toteuttamisessa.

– Tavoitteena on käynnistää uusia Leader -rahoitteisia hankkeita mahdollisimman monella kylällä. Olen tarvittaessa apuna uusien hankeideoiden saamisessa paperille, Keronen summaa.

Aina kylien kehittäminen ei vaadi rahaakaan.

– Voi olla myös hyvin pieniä hankkeita, esimerkiksi pienimuotoista harrastustoimintaa tai talkoita.

Omat voimavarat käyttöön

Kyläisännöitsijä tekee yhteistyötä muiden alueen kehittämishankkeiden kanssa. Keronen kertoo esimerkiksi olevansa mukana ja tukena, kun kylillä tehdään Maaseudun sivistysliiton alulle panemia kyläsuunnitelmia. Hän toimii myös linkkinä kuntalaisten ja kunnan päättäjien välillä.

– Olen tavallaan lisätyörukkanen, Keronen kuvailee.

Tekijöitten pitää löytyä kyliltä, kyläisännöitsijä ei tee asioita kylien puolesta.

– Herätellään yhteisöllisyyttä ja talkoohenkeä. Tavoitteena on saada kaikenikäisten ihmisten näkemykset ja toiveet mukaan.

Keronen uskoo ja tietää, että kylillä on ideoita, kiinnostusta kehittämiseen ja taitavia tekijöitä. Ulkopuolista tukea tarvitaan hankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Päivi Kerosella on kymmenen vuoden työkokemus erilaisista projekteista ja kehittämishankkeista, ennen Joensuun seudun Leader –yhdistyksen palvelukseen siirtymistään hän toimi Riihimäen ammattioppilaitoksessa projekti- ja aikuiskoulutussuunnittelijana.

Kerosen työhuone löytyy Ylämyllyltä Liperin kunnan Maaseututoimen tiloista. Kyläisännöitsijä -hanke kestää vuoteen 2011

Vastaa