Divina Musica valittiin Tampereen Sävelen finaaliin

Juha Pesosen (oik.) luotsaama Divina Musica: Jaana Ravattinen (vas.), Heidi Mononen, Susanna Karjalainen ja Kirsi Hirvonen pääsevät testaamaan taitojaan kansainväliseen seuraan Tampereen Sävelen lauluyhtyeiden 20-vuotisjuhlakisassa.

Tuomaristo on karsinut esiintyjät kesäkuun 3. bpäivänä Tampereella pidettävään kilpailuun äänitteiden perusteella.

Äänitteitä tuli kaikkiaan 29 yhtyeeltä, joista 14 oli suomalaisia ja 15 eri puolilta maailmaa.

Loppukilpailuun kelpuutettiin kaikkiaan vain kuusi suomalaista ja kahdeksan ulkomaista kokoonpanoa. Divinan lisäksi suomalaisista ovat mukana Ensemble Norma, Jankki Nenonen ja Ilta pilalla –trio, Kaiutin-ryhmä, Lauluyhtye Hikka ja Spunk. Saksasta kisaan tulevat Formosa ja Klangbezirk, Venäjältä Anima, Fresco ja Novy vek˙, Alankomaista Shiva knows, Voz en punto, Meksikosta ja Zambian Vocal Collection Sambiasta.

– Muut esittävät Rajattoman tyyppistä musiikkia. Me olemme ainoat vanhan kirkkomusiikin veisaajat, divisläinen Jaana Ravattinen kertoo: – Tämä on meille tosi iso juttu, vaikka olisimme sitten lopputuloksissa toiseksi viimeisinä.

Loppukilpailussa esitys saa kestää sisääntuloineen ja poistumisineen korkeintaan 15 minuuttia. Tuomaristo arvioi laulamisen lisäksi myös ohjelmakokonaisuuden ja esiintymisen. Kuorolla ei saa olla johtajaa, mutta kylläkin säestäjä.

– Pessi (Juha Pesonen) istuu siellä jossain penkissä ja pitää peukkuja joko ylös tai alaspäin, Jaana Ravattinen arvelee: – Hannu Virolainen on luvannut opastaa meitä esiintymisessä. Meidän pitää varmaan järjestää Liperissä sitten toukokuun lopulla Tampereen harjoituskonsertti.

Pesonen on sovittanut kaikki Divinan kilpailukappaleet, joita yhtye on jo harjoitellut hyvän tovin. Ohessa he ovat harjoitelleet myös tunnin mittaisen ohjelmiston ortodoksista kirkkomusiikkia, jota he konsertoivat pääsiäisen alla Jyväskylässä. Konsertit ovat muutenkin kuljettamassa kuoroa kevään mittaan ympäri Suomea.

Divina Musica on naisten mukaan syntynyt vuonna 2004 heidän intohimostaan vanhaan musiikkiin. Yhtyeessä laulavat liperiläiset Susanna Karjalainen, Kirsi Hirvonen, Heidi Mononen ja Jaana Ravattinen.

Vastaa