Nettirallista työttömän uusi palvelumalli

Keski-Karjalan työvoimatoimiston kotisivuilta löytyi (6.8.) vanhentunutta tietoa esimerkiksi aukioloajoista.

Rääkkylän sivuvastaanotto on vielä vuoden loppuun asti auki kerran viikossa. Työvoimaneuvojan luokse pääsee ajanvarauksella. Tähän asti työvoimaneuvoja on ottanut kävijöitä vastaan ilman ajanvarausta joka maanantai.

– Käynnit jatkuvat ensi vuonnakin Rääkkylässä, mutta niiden määrä muotoutuu syksyn toiminnasta saatujen kokemusten mukaan, työvoimatoimiston johtaja Riitta Parkkonen toteaa.

Joka tapauksessa työvoimaneuvojan käynnit Rääkkylässä vähenevät selkeästi aiemmin totutusta.

Valtion velvoitteita kunnan harteille?

Uudistuksen tavoitteena on, että sähköisten palvelujen käyttö yleistyy. Käytössä olevia sähköisiä palveluja ovat muiden muassa työ- ja koulutuspaikkahaku sekä mahdollisuus vastata viranomaisten selvityspyyntöihin.

Riitta Parkkonen myöntää, että internetin käyttö ei ole kaikille jokapäiväistä touhua ja tämän takia tarjolla on opastusta sitä tarvitseville.

– Sähköisten palvelujen käytöstä järjestämme koulutusta aluksi noin kerran kuukaudessa.
Työvoiman palvelukeskuksen toiminta jatkuu entisellään. Syksyn aikana myös selvitetään viranomaisten yhteispalvelumahdollisuudet. Keski-Karjalan sosiaali- ja terveystoimen yhdistämisen tiimoilta voi tulla kyseeseen palvelusihteerin viran perustaminen.

Jo nyt on nähtävissä vaaroja siitä, että esimerkiksi sosiaalitoimisto kuormittuisi työvoimatoimiston hoidettaviksi tarkoitetuista käynneistä. Yhteistyöllä olisi kenties mahdollista välttää pahimpia karikoita, joita syntyisi valtion velvoitteiden salakavalasta siirtymisestä kunnan harteille.

Periaatteessa jokainen saa henkilökohtaista palvelua tarvittaessa ainakin Kiteellä.

Työvoimaneuvoja on ollut haluttu apu

Rääkkylän perusturvajohtaja Raija Autio arvioi, että kunnassa on iso joukko työvoimatoimiston asiakkaita, jotka kaipaavat henkilökohtaista neuvontaa. Raija Autio on voinut havaita tämän tarpeen omin silmin, sillä hänen työhuoneensa sijaitsee työvoimaneuvojan vastaanoton lähettyvillä.

– Työvoimaneuvojan luokse hakeutuneet ovat odottaneet mielellään pitemmänkin aikaa, että he pääsevät suullisesti selittämään tilannettaan, Autio miettii.

– Osa työvoimatoimiston asiakkaista kokee tulevat muutokset vaikeiksi.

Toisaalta Autio näkee kehittyvässä palvelumallissa myös hyviä suuntauksia, jotka voivat osaltaan tehostaa työllistymistä. Toimiston työntekijöitä pyritään kouluttamaan tavoilla, jotka antavat heille entistä parempia työkaluja kartoittamaan alueen yritysten mahdollisuuksia palkata uusia tekijöitä.

Uusittu palvelumalli haaste työnantajallekin

Mielenterveysyhdistys Tsemppi ry:n toiminnanohjaajana tutuksi tullut Niina Reittu on tällä hetkellä työttömänä. Hän suhtautuu uuteen palvelumalliin hiukan epäilevästi.

– Olen ollut yhdistyksen puolella työnantajan edustajana ja nyt toisella puolella työttömänä. Kävin juuri toimittamassa postin välityksellä papereita Kiteen toimistoon, rääkkyläläinen Reittu kertoo.

– Minäkin kaipaan keskustelua työllistymiseen liittyvissä asioissa, vaikka pääsen liikkeelle ja osaan käyttää nettiä. Tuntuu vähän oudolta hoitaa asioita puhelimessa tai sähköpostilla, jos ei pysty tapaamaan ketään.

Tsemppi ry:n toiminnanohjaajana hän oli tyytyväinen, kun pystyi keskustelemaan yhden neuvojan kanssa työnhakijoista kotikunnassaan.

– Jatkossa työantajan edustajan pitää olla yhden henkilön sijaan useamman virkailijan kanssa tekemisissä. Parasta oli, kun sai rauhassa keskustella asioista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *