Olipa oiva hetki puhua vesihuollosta

Sattui rantakalaillassa heti puheenvuorojen jälkeen. Satoja metriä pitkä soppajono lyheni äkkiä, kun Kuoringan selän yli sadepilvi alkoi pudottaa vettä. Tuuli tehosti vaikutusta.

Suomen kesä nousi pääosaan neljättä kertaa järjestetyssä mökkiläisten rantakalaillassa tiistai-iltana Kuoringalla.

Tuima tuuli ja hillitön vesisade ajoi väen pikavauhtia autoilleen. Monelta jäi Viinijärven muikut maistamatta.

Ennen luonnonilmiötä ehdittiin kuunnella reilun tunnin ajan asiaa myös mökkiläisiä koskettavasta vesihuoltoaiheesta.

Haja-asutusalueiden vanhojen kiinteistöjen jätevesijärjestelmien pitäisi täyttää tiukat kriteerit vuoden 2013 loppuun mennessä, mutta kansa ei ole kiirehtinyt remonttien kanssa.

Yksi odottelijoista on Paloniemessä vapaa-aikojaan viettävä Pekka Lamberg.

– Olen huomannut, että koko ajan kehitellään sellaisia systeemeitä, jotka tekevät jätevesien käsittelystä edullisempaa, Lohjalla vakituisesti asuva Lamberg selvittää.

Pelloille saa levittää eläin- ja ihmisperäistä jätöstä kohtalaisen surutta. Samaan aikaan pikkumökin mummon kakka väärässä paikassa on suoranainen ympäristörikos. Lambergin mielestä talousjätevesiasioissa tulisikin käyttää maalaisjärkeä.

– Ei kaikkia säännöksiä pitäisi noudattaa näin kirjaimellisesti.

Tuotteet kallistuvat

Vastoin Lambergin olettamaa, erilaisia jätevesijärjestelmiä valmistavan Wavin Labkon aluepäällikkö Matti Parviainen sanoo, että odottelu käy kukkaron päälle.

– Hinnat eivät tule taatusti laskemaan, koska nämä tuotteet valmistetaan muovista, ja muovin hintaan vaikuttaa raakaöljyn hinta.

Vaikka Parviainen myy kiinteistökohtaisia jätevesijärjestelmiä, hän sanoo reilusti, että paras keino asian hoitamiseksi on liittyminen kunnan tai vesiosuuskunnan viemäriin.

– Tosin aina tulee löytymään paikkoja, joihin voi laittaa ainoastaan kiinteistökohtaisen järjestelmän.
Järjestelmää ei pidä hankkia laput silmillä.

– Ensin pitää teetättää tontin maaperätutkimus ja kartoittaa purkupaikat, ja vasta sitten valita oikea järjestelmä, Parviainen neuvoo.
Teemaan liittyen paikalla oli myös joensuulaisen LVI-Myllerin edustajia.

– Jätevesijärjestelmiä menee entiseen tapaan tasaisesti, myynti ei ole kasvanut mainittavasti, LVI-suunnittelija Juha Silvennoinen kertoo.

Työnjohtaja Sami Salonen tuumaa, että ihmiset eivät kiirehdi senkään vuoksi, että sanktioita tuskin tulee, vaikka laitteita ei olekaan uusittu määräaikaan mennessä.

– On myös paljon talouksia, joilla yksinkertaisesti ei ole varaa uusia järjestelmiä.

Samat sävelet kaikille kunnille

Mökkiläiset tervetulleeksi toivottanut kansanedustaja Eero Reijonen on ottanut kantaa jätevesiasetukseen eduskunnassa.
Hän perää erityisesti sitä, että asetusta pitää tulkita jokaisessa kunnassa samalla tavalla.

– Olen hieman hämmästynyt siitä, että kunnat suhtautuvat asetukseen joko löysemmin tai tiukemmin.
Kotikunnan osalta hän toteaa tyytyväisenä, että eturintamassa ollaan.

– Liperin kunta on pannut paljon rahaa haja-asutusalueiden viemäröintihankkeisiin.

Käsämälle kuuluu hyvää

Tänä vuonna mökkiläisten rantakalaillan järjestelyistä vastasi Käsämän kyläyhdistys, joten paikaksi valikoitui luontevasti Kuoringan suosittu levähdysalue.
Kylän kuulumisista kertoi kyläyhdistyksen aktiivi Tuula Malinen.

– Käsämän asukasluku on kasvanut viime vuosina noin 15 asukkaan vuosivauhtia. Taloja on rakennettu ja tontteja kysytään edelleen, Malinen kertoi vieraille 700 asukkaan Käsämästä.

Paikalla oli noin 500 ihmistä, noin sata enemmän kuin viime kesänä.

Vastaa