Anu Louhelainen käy kaavojen kimppuun
Anu Louhelainen käy kaavojen kimppuun
– Ajattelin laittaa paperit vetämään, kun paikka oli jo kolmatta kertaa haettavana. Päätökseen vaikutti sekin, että olin jo valmiiksi liperiläinen, kirkonkylän laidalla avopuolisonsa ja koiransa kanssa asuva Louhelainen kertoo.
31-vuotias Anu Louhelainen on lähtöisin Nurmeksesta, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1996. Opinnot jatkuivat Joensuussa ensin teknisen piirtäjän ja sitten rakennusinsinöörin
tutkinnoilla. Lisäksi Louhelainen on ehtinyt suorittamaan tekniikan erikoisammattitutkinnon ja opiskelemaan isännöintiä. Ennen kunnan palkkalistoille siirtymistään Louhelainen toimi rakennusalan konsulttiyrittäjänä keskittyen muun muassa rakennussuunnitteluun ja -valvontaan ja kustannuslaskentaan.
Helppo siirtymä
Yhdyskuntasuunnittelija huolehtii Liperin kunnassa pääasiassa kaava-asioiden hallinnoinnista, rakentamiseen liittyvien lausuntojen antamisesta sekä rakentamisen ohjauksesta ja neuvonnasta. Outokummun kaupungilla Louhelaisen työnkuva oli vielä laajempi.
– Outokummussa kaavoitus oli tähän verrattuna hiljaisempaa, joten vastasin myös rakennusvalvonnasta, tukihakemusten teosta ja valvonnasta, kaatopaikka-asioista sekä toimin yksikköni esimiehenä. Siirtymistä Outokummun kaupungin palveluksesta Liperin tekniseen toimeen Louhelainen kuvaa mutkattomaksi.
– Vastaanotto on ollut oikein lämmin, tässä työyhteisössä on mukava tehdä töitä. Vaikka organisaatiot ovat naapurikunnissa hieman erilaiset, niin perusasiat ovat kuitenkin samat. Työhön on ollut helppo päästä kiinni, varsinkin, kun ympärillä on osaavia työtovereita, joilta kysyä neuvoa.
Kaavoitus etenee hiljaiselon jälkeen
Janne Teeriahon jälkeensä jättämä paikka ehti olla täyttämättä pitkän tovin, ennen kuin sopiva ja pätevyysvaatimukset täyttävä henkilö löytyi.
– Lupa-asiat ja muut akuutit asiat on hoidettu jakamalla tehtäviä henkilöstön kesken, mutta muutamat kaavoitushankkeet ovat seisoneet lähes vuoden, Louhelainen pahoittelee.
Teknisessä toimessa on parhaillaan vireillä kolme isompaa kaavoitustyötä, joiden Louhelainen uskoo valmistuvan vielä kuluvan vuoden aikana.
Meneillään on sekä Ylämyllyn ja Vaivion osayleiskaavojen tarkastaminen ja ajantasaistaminen. Viinijärven asemakaavan tarkastus pyritään aloittamaan jo ensi syksyn aikana. Tämän jälkeen yhdyskuntasuunnittelijan huomio kiinnittyy uusien ja laajenevien asuinalueiden, kuten Jyrin alueen suunnitteluun.
Louhelainen pitää nimenomaan kaavoitusta mielenkiintoisimpana osa-alueena työssään.
– Kaavoitus on suoraviivainen, looginen prosessi, josta näkee konkreettisesti, mitä siitä tulee. Liperi on kasvava kunta, jonka alueella työsarkaa varmasti riittää. Tulevaisuudessa Louhelaista kiinnostaa energiatehokkaiden asuinalueiden suunnittelu, jossa huomioidaan esimerkiksi maalämmön käyttö talojen energianlähteenä.