Puulaakiviesti palasi

Taipaleen seurakunnan Pentti Potkonen (oik.), Unto Tolvanen ja Meeri Mustonen omaa hiihtovuoroaan tuulensuojassa lähtötolpan takana.

Perinteikäs Joensuun seudun puulaakiviesti heräteltiin henkiin kymmenen vuoden tauon jälkeen viime keskiviikkona Pärnävaaralla,

Leikkimieliseen kilpailuun osallistui kahdeksan nelihenkistä joukkuetta.

Viesti hiihdettiin talven rajuimman lumimyräkän tauottua, mutta hyytävä tuuli piti huolen, että tapahtuma ei ollut leppoisa sään puolesta.

Yrityksille, yhteisöille, oppilaitoksille ja perheille tarkoitetussa kilpailussa oli kolme sarjaa hiihtäjien yhteisiän mukaan: 100, 150 ja 200 vuotta. Joukkueissa tuli olla molempien sukupuolten edustajia.

Vähäisen osallistujamäärän vuoksi pienimuotoiset kilpailut saatiin aikaan vain ”ikäsarjoissa”. Liperiläinen Niirasten perhe oli ainoa joukkue satavuotiaiden sarjassa.

Vaikka tapahtuman luonne ei ollut äärimmäisen kilpailuhenkinen, lappu rinnassa nostatti ylimääräisiä sykkeitä.

– Rata oli tiukka, mutta syke nousi kummasti jo lähtöalueella, myönsi Ari Markkanen, joka sivakoi lähinnä Kontiolahden kunnan teknisen puolen virkamiehistä koostuneessa Hiihtoniilot -joukkueessa.

Kiinteistöpäällikkö Markkanen tykkäsi tapahtumasta ja uskoi, että joukkue nähdään puulaakiviestissä jatkossakin.

Jatkoa luvassa

Pohjois-Karjalan Hiihto ry:n harrastevaliokunnan puheenjohtajan Salla Jokisen mukaan seuraavaa puulaakiviestiä ei tarvitse odotella kymmentä vuotta. Uusista kiertopalkinnoista tullaan taistelemaan vuosittain.

– Ensi kaudelle tapahtuma merkitään piirin hiihtokalenteriin, että saadaan riittävän paljon joukkueita mukaan. Sarjat tulevat pysymään samoina, Jokinen kertoo.
Hän oli aloitukseen kohtuullisen tyytyväinen.

– Tällä panostuksella kahdeksan joukkuetta on ihan hyvä alku.

Puulaakiviesti piti palauttaa hiihtotapahtumien joukkoon jo viime vuonna, mutta silloin aikainen kevät sotki suunnitelmat.

Pohjois-Karjalan Hiihdon lisäksi tapahtuman taustalla on Liperin Hiihtoseura.

Kolme joukkuetta Liperistä

Liperistä viestiin osallistui aiemmin mainitun Niirasten perheen lisäksi Sakko Rinki ja Taipaleen ortodoksisen seurakunta.

Taipaleen seurakunnan valtuuston jäsen Pentti Potkonen on hiihtomiehiä, mutta hänen tavoitteensa oli varsin matalalla – kunhan saa radan kierrettyä.

– Tänä talvena on tullut hiihdettyä normaalia vähemmän vaihtelevien kelien ja laiskuuden takia, Potkonen nauratteli.

Tapahtuman hengestä kertoo lehmolaisen Menninkäisen palvelukodin hiihtäjän heittämä kannustus lähtöön valmistautuneelle joukkuetoverille:

– Älä tapa itseäsi tuohon mäkeen.

Tulokset:
Puulaakiviesti 4 x 2 km, vapaa
100 vuotta 1) Niiraset 25,40 (Krista Niiranen, Aija Koistinen, Arto Niiranen, Ari Niiranen).
150 vuotta 1) Auttajat 26,02 (Henrik Multanen, Taija Räsänen, Seppo Kettunen, Kimmo Räsänen) 2) Sakko Rinki 26,42 3) Menninkäisen palvelukoti Tukena 46,20.
200 vuotta 1) P-K Ympäristökeskus PKA 29,02 (Kari Varonen, Liisa Oura, Ari Lyytikäinen, Esa Päivinen) 2) Karpalotien kauhut 29,43 3) Kontiolahden Hiihtoniilot 30,01 4) Taipaleen ort. srk 37,19.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *