Ehrströmin säätiön kultamitalit paikallisille maitotiloille

Leila Koljonen saa ylpeänä esitellä saamaansa maitohygieniapalkintoa 25 vuoden puhtaasta tuotannosta.

Tilat palkittiin Walter Ehrströmin säätiön kultamitaleilla neljännesvuosisadan puurtamisesta reilun neljänkymmenen muun tilan kanssa. Juhlia vietettiin viime viikolla Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Maa- ja metsätalousministerin Juha Korkeaojan kutsusta.

Walter Ehrströmin säätiön mitalit ovat hygieniapalkintoja katkeamattomasta työstä puhtaan maidon tuottamiseksi. Kultaista mitalia varten maidon täytyy olla parhaassa E-luokassa 25 vuotta ilman katkoksia. Hopeiseen mitaliin vaaditaan 20 vuoden aika ja pronssiseen 10 vuotta. Historiallinen ensimmäinen mitali 50 vuoden parhaan luokan maidosta lähti tänä vuonna Toivakkaan.

– Joka kuormasta otetaan nykyisin näytteet ja meijeri testaa vielä tarkemmin kahdesti kuukaudessa. Uutena on tullut oma valvonta, Leila Koljonen kertaa.

Oma valvontaan kuuluu mm. maidon lämpötilan mittaukset ja omasta kaivosta tulevan talousveden tutkiminen kolmen vuoden välein.

– Puhtaus pitää lähteä itsestä, ettei maitoon pääse mitään ylimääräistä. Ja koko ajan pitää olla ajan hermolla, viljelijän tutkinnon ja laatukoulutukset läpikäynyt emäntä tietää.

Emäntänä nuoresta pitäen

Siikakoskella majaa pitävät Koljosen parikymmentä lehmää sekä toiset parikymmentä hiehoa ja lehmivasikkaa ovat siis naispuolisen hoitajan käsissä. Mies käy oman yrityksensä lisäksi ajamassa rehut karjalle. Omat pojat ovat hyvinkin kiinnostuneita koneista, lehmänlypsy ei niinkään innosta.

– Pienestä pitäen tuli oltua karjanhoidossa mukana. Nykyisin teen peltotöitäkin itse, parikymppisenä tilanhoidon vastuulleen ottanut, tilan kolmatta sukupolvea edustava Koljonen kertoo. Hänelle tulee vastuuaikaa täyteen syksyllä 20 vuotta, joten laatumaidon tuottaminen on aloitettu jo hänen vanhempiensa Mauno ja Hilkka Koljosen aikana.

Kesällä Koljosen koko karja pääsee ulos laiduntamaan.

– On se nautinto katsoa niitä ulkona. Jalostus on kasvattanut niiden kokoa, mutta myös tehnyt niistä rauhallisempia.
Koljosen parsinavetasta löytyvät nykyaikaiset ruokintarobotit ja lypsinirrottimet. Niiden avulla navettatyö ei ole naisellekaan raskasta.

Myös ystävät ovat Leilalle tärkeä tukipilari. Onnittelemaan tullut Aila tietää mistä Leila milloinkin puhuu.

– Kyllä mie tiiän! Ai siullekkii sillee!

Leilan seuraava tavoite on päästä kolmeenkymmeneen vuoteen. Sillä välin ei kaupasta kanneta maitoa purkissa, vaan tilan oma tuote kelpaa kaikille.

– Jos ite kohtelet elukoita hyvin, niin nekin sinnuu.

Pienoinen navetta pärjää

Rasivaaralaisten Martti ja Anna-Liisa Holopaisen tilan kultamitali on täysin itse tienattu. He ovat hoitaneet tilaansa Martin vanhempien jälkeen jo vajaat kolmekymmentä vuotta.

– Lypsäviä lehmiä on viitisentoista ja itse kasvatamme lehmivasikat. Meidän lietelantanavettaamme mahtuu yhteensä reilut kolmekymmentä päätä, Anna-Liisa laskee.

Karja saa jaloitella pienessä tarhassa, polkuaroille pelloille kun ei pääse laiduntamaan.

Navetasta löytyy putkilypsykone ja vesikin lämmitetään padassa.

– Minä olen se meidän tankinpesijä. Mitalin saamisen salaisuus on, että aikaa täytyy navettatöille olla. Huolellisella ja siistillä työllä on jokaisella mahdollisuus näihin tuloksiin. Meillä ei ole sairauksia juuri ollenkaan, emäntä muistuttaa.

– Utaretulehdusmaidot heitetään metsään, eikä juoteta poikavasikoille.

Maidontuotanto jatkuu Holopaisilla ainakin toistaiseksi. Pitkälti tulevaisuudesta ei tiedä, sillä Martin lehmäallergia vaivaa ja tyttärestä ei ole tilan jatkajaksi opettajan ammatin takia. Hän oli kuitenkin isänsä kanssa Helsingissä ottamassa vastaan kultamitalia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *