Uusille asukkaille jaossa kuntatietoa

Asiansa osaavat ja innokkaat avustajat helpottivat kunnanjohtaja Hannele Mikkasen työtä asukasillan arvonnoissa.

Kunnan keskeisten virka- ja luottamusmiesten lisäksi olivat uusia liperiläisiä tervetulleeksi toivottamassa mm. molempien seurakuntien kirkkoherrat.

– Liperissä väestön kasvu on tänä päivänä tasapainoista. Viime vuosi toi plussaa noin 170 asukasta. Tätä merkittävästi suurempi määrä toisi ongelmia palvelujen kehittämisessä, sanoi kunnanjohtaja Hannele Mikkanen.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Karukannas muistutti, että koko Liperi – ei pelkästään Jyri ja Ylämylly – on profiloitu asuinkunnaksi.

– Emme halua myydä pelkkiä tontteja. Koulupalveluihin ja päivähoitopaikkoihin on sijoitettu kasvun myötä. Yksi uusi päiväkoti on Ylämyllyllä käytössä, toinen valmistuu parhaillaan Honkalammen alueelle.

Karukannas ja Mikkanen muistuttivat kunnan tiukasta taloudesta, jossa on kuitenkin otettu merkittävä askel parempaan.

– Vielä vuosi sitten voitiin Liperistä puhua kriisikuntana. Nyt näyttäisi syntyvän kuitenkin nollatulos, tosin vaikeiden ratkaisujen kautta.

Ideat tervetulleita

Uusien kuntalaisten toivotaan tarkastelevan ympäristöä ulkopuolelta tulleen tuoreesta näkökulmasta. Kaikenlaiset ideat ovat tervetulleita.

Koulu- ja päivähoitoasioita esitteli sivistysjohtaja Laila Mäkelä. Päivähoitotilanteesta kertoi lisäksi päivähoidon johtaja Sirkka Korhonen. Hän muistutti, että vuorotyöläisiäkin on muistettu pitämällä yhtä päivähoitopaikkaa auki illalla tarpeen mukaan.

Vapaa-aikasihteeri Raimo Piiroinen kertoi monipuolisista liikuntamahollisuuksia ja -paikoista. Hän muistutti kuntosaleille varatuista ilmaisista yleisövuoroista ja jakoi lähinnä ikäihmisille tarkoitettua uutta +60-kalenteria.

– Kaikki eivät välttämättä tiedä tai muista, että Liperissä on myös uimahalli Kaprakassa kuntalaisten käytettävissä,

Nurmikkoa rajatusti

Yksi kuntalaisten kysymyksistä koski Ylämyllyn jalkapallokentän käyttöä.

– Saako sinne mennä esimerkiksi lasten kanssa pelailemaan, milloin tilaa on, kysyi Jyriin kesällä muuttanut Mikko Vesisenaho.

Hän ei saanut Raimo Piiroiselta lupaa mieluisaan harrastukseensa.

– Nurmikentälle on laskettu tietty käyttömäärä, jonka pinta kestää. Liperissä tätä rajaa on jo venytetty Yllätyksen jalkapalloilijain runsaan käytön vuoksi, Piiroinen sanoi.

Yhdyskuntasuunnittelija Janne Teeriaho selvitteli kaavoituksen etenemistä ja kertoi asumiseen liittyvistä käytännön kysymyksistä.

Näitä käytännön asioita oli mm. se, että Jyrin alueella saa tontin pinta-alasta tehdä nurmikoksi vain yhden kolmasosan. Tämä johtuu pohjavesialueesta, jolle erilaiset nurmikonlannoitteet runsaasti käytettynä ovat myrkkyä.

Uusia asukkaita kiinnosti mm. tieto siitä millaisia lupia leikkimökin tai autokatoksen rakentamiseen tarvitaan.

– Karkeasti ottaen kaikkeen linnunpönttöä suuremman rakentamiseen tarvitaan jonkinasteinen hyväksyntä.

Ainakin yhden uuden kuntalaisen toiveena oli kevyen liikenteen väylien hiekottaminen vain toiselta puolelta. Näin toinen kaista jäisi potkurikäyttöön.

Kirkkoherrat Ilpo Hilke ja Paavo Ratilainen lupasivat molemmat sielunpelastusta ja muuta apua uusille jäsenille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *