Metsäpalojen vaara suuri

Maastopalon riski on tällä hetkellä huipussaan, joten avotulen teko on maakunnassa kielletty ainakin kuluvan viikon loppuun saakka.

Kasvikset eri astioihin

Jos liperiläisiltä lapsilta kysytään kouluruokailun kehittämisideoita, ykköstoiveena on kasvisten tarjoaminen erillään. Toive nousi esille viimeisimpänä maakuntaliiton Syödään!-ideakilpailussa.

Aira Cloc voittoon

Liperiläisen Jere Taulion valmentama Aira Cloc voitti lauantaina Vieremällä Toto76-tammalähdön. Santtu Raitalan ohjastama Cloc oli ylivoimainen 2140 metrin kisassa ravaten kilometriajaksi 15,6.

Lohi vei voittoon Savonselkä-Uistelussa

Savonselkä-uistelu käytiin sunnuntaina aurinkoisessa kesäsäässä 44 venekunnan voimalla. Ensimmäisen sijan veivät Hiltusen Esa ja Sissosen Jussi 179569 pisteellä. Voiton ratkaisi 3,4 kilon lohi.

Liikekeskus avautuu asteittain

Ovet avautuvat asteittain Ylämyllyn liikekeskuksessa. Ensimmäisenä toimintansa kiinteistössä aloittaa Kari Karvisen yritys Kiinteistömyllärit Oy; aiemmin puulaaki toimi nimellä Liperin Kiinteistövälitys Oy.

Rääkkylässä kerätään risuja

Rääkkylän kunta on aloittanut risujen vastaanoton. Kuntalaiset voivat viedä veloituksetta risuja jätevedenpuhdistamon pihaan, jossa on erilliset kasat sekä lehdettömille että lehdellisille oksille.

Reippaassa humalassa ojaan

Rattijuoppo jäi poliisin haaviin Liperissä, Papelonsaaren Kinnulanniemessä eilen tiistaina puolenpäivän jälkeen. Heinäveteläistä 31-vuotiasta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Maastoa paloi Liperissä

Pieni Linno -nimisessä saaressa syttyi maastopalo eilen tiistaina alkuillasta. Liekit roihusivat saaren Heposelän puoleisessa päässä. Palo saatiin kuitenkin nopeasti rajattua, ja paloalue jäi alle hehtaarin suuruiseksi.

Joutsen hautoo Vainolammella

Liperin kirkonkylällä Vainolammen ohikulkijat ovat seuranneet viime viikkoina joutsenpariskunnan elämää tarkkaavaisesti. Tutjuun ja Rääkkylään päin suuntaavalta tieltä ja jalkakäytävältä on voinut tiirailla laulujoutsenparin perheen perustamispuuhia.

Kuntatuvalle uusi katto

Museovirasto on myöntänyt Liperi-Seuralle 5500 euron avustuksen kuntatuvan katon korjaukseen.