Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen kotikunta Liperi

MIELIPIDE Liperissä on hoidettu viime vuosina taloutta tasapainoisesti, hyvinvointiin ja koulutukseen on panostettu paljon ja elinvoiman puolella kehitystä tuntuu tapahtuvan myönteiseen suuntaan. On sijoitettu tulevaisuuteen rakentamalla uusia kouluja, tontteja markkinoidaan, kauppoja tehdään ja maa-alueiden käyttö on monipuolista ja innovatiivista. Ylämyllyn risteykseenkin on piakkoin tulossa liikenteen sujuvuutta nopeuttavia järjestelyjä. Myös myönteiseen kuntakuvaan on panostettu onnistuneesti!


Kun fyysiset puitteet alkavat olla kunnossa, on aika tarttua asennepuoleen. Kokonaisuus, johon toivon myönteistä kehitystä niin kuntalaisena kuin kunnanvaltuutettuna, on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkyvyys ja käytännön toteutus sekä syrjinnän ja kiusaamisen estäminen. Toistemme hyväksyntä, arvostaminen ja ihmisoikeuksiin panostaminen luovat pohjan demokratialle. Voiko todellista demokratiaa edes olla ilman käytännössä tapahtuvaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta!
Olen tehnyt elokuussa valtuustoaloitteen, että Liperi luopuisi sukupuolittuneista mies- ja naisnimikkeistä vaihtaen ne sukupuolineutraaleihin, kuten esimiehen esihenkilöksi. Näin kunta näyttäisi selvästi, että kaikki sukupuolet ovat tervetulleita kunnan tarjoamiin työtehtäviin ja ettei työnhakijan tarvitse pohtia sopiiko hän sukupuolen osalta ko. tehtävään. Helsinki toimii tässä edelläkävijänä, voisiko Liperi seurata edistyksellisenä kuntana aallonharjalla heti pääkaupungin perässä?
Syyskuun valtuustoaloitteeni koskee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta ja siihen liittyvän tiedon ja tietoisuuden esille tuomista. Aloitteessa esitän, että Liperin kunta yhtenä ensimmäisistä maaseutukunnista Suomessa ottaisi käyttöön sateenkaariliputuksen Pohjois-Karjalan Pride-viikolla sekä 17.5. kansainvälisenä homofobian, bifobian ja transfobian päivänä. Siis päivinä, jolloin halutaan eri tapahtumien ja tiedotteiden avulla nostaa esille, että seksuaalisuutta itsessä ja toisissa ei tarvitse pelätä. Seksuaalisuus ja sukupuolisuushan ovat jokaisen ihmisen oma henkilökohtainen asia, joka ei saa vaikuttaa toisiimme suhtautumiseen, työnsaantimahdollisuuksiin eikä kohteluun.
Nostamalla sateenkaarilipun salkoon kunta viestii, että meillä saa olla ylpeästi oma itsensä, ja että kunnassa toteutamme ihmisoikeuksia.
Ja heti kun yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat käytännössä, lupaan tehdä aloitteen liputuksen lopettamisesta tarpeettomana.
Virpi Eronen
Liperin kuntalainen
kunnanvaltuutettu (sdp.)

Vastaa