Mielipide: Muorin lukunurkka

Kädessä on viikon Kotsari. Mitähän täältä nyt löytyy? Kannessa on ainakin virpomavitsoja askartelevia lapsia ja takakannessa kiinnostuneen näköisiä ikäihmisiä. Kaikkia en tunne. Ovat päässeet kyselemään ikäihmisten neuvoston jäseniltä asioista, jotka liittyvät myös meikä muoria kiinnostaviin juttuihin.

Istun usein olohuoneen ikkunan lähellä ja luen tai teen jotain sähräystä puikoilla ja langalla. Sukkia en enää neulo, korkeintaan pieniä töppösiä hyvin pienille ihmisille. Sukkayrittäjiä ilmestyi kuin sieniä sateella, enkä osaa myydä mitään, tein konkurssin.

Mitähän muuta keksisin? Olen aikanani harrastanut monenmoista. Keramiikkaa, maalausta ja kirjoittamista muun muassa. Vieläkin kynnet syyhyävät saveen, väreihin ja sensellaisiin. Aloitekyky puuttuu. Vain kirjoittaminen on jäänyt. Pöydällä on kone, eikä tarvitse kuin aukaista kansi ja alkaa naputella.

Sen voisin kertoa, ettei kenenkään tarvitse pelätä tietokonetta. Ei vanhanakaan. Jokainen oppii ja pankinkin saa koneeseen, vaikka itse konttori on Joensuussa. Kun Omasp. lähti, Arjaa jäi ikävä. Hänelle voi aina soittaa, kun kone tilttasi, nyt tulee katsottua tarkkaan, etteivät numerot mene väärin. Joensuuhun soitto on jo hankalampi juttu.

Ikäihmisten neuvostolla on tehtäviä meidän näkökulmasta katsoen. Paljon tuossa jutussa niitä tulikin, Mutta puhelinnumeroita ei tahdo löytää. Huono näkö panee sihtaamaan toden teolla. Jos terveyskeskuksen numero olisi vaikka joka lehdessä ja yhden numeron lisäksi pari muutakin, että pääsee kysymään, mihin pitäisi soittaa…ja niin edelleen.

Surullista on nähdä koulutoveri vainajien joukossa. Vaikka ikää onkin muistaa vainajan nuoruuden ajoilta ja kansakoulussa istuimme samassa pulpetissa. Olit kiltti poika Heikki, et kiusannut ketään.  Muistamme sinua kaipauksella, iäisyys matkaasi siunaten.

Liisa Tolvanen

Jaa:

Facebook