Mielipide: Joulun ihme hiljaisella kylätiellä

Korpikuuset seisovat lumipuvuissaan kuin juhlaan valmiina. Ne varovat pienintäkin tuulentuiverrusta, joka sotkisi niiden veistoksellisen ylväyden. Latvat valaistuvat taivaan tähtien kirkkaudesta. Juhlavalaistus, se tulee taivaan lahjana näille juhlavieraille. Onhan jouluaatto, tämän Kaatamon tienvarren asukkaille, ihmisille niin kuin metsän eläimillekin, Luoja on valmistanut juhlan, jota yksikään ihminen ei pystyisi luomaan.

Tämä muistojen bulevardi on pitkään ollut vain hiljainen kylätie. Maitolaiturit ovat kadonneet. Joskus harvoin ajaa jokin auto tien mutkaisia käytäviä. Poissa ovat maitotonkat laiturin lavalta ja tytöt odottamasta meijerin autoa. Laiturin seinässä saattoi joskus olla mainos kylän tilaisuuksista tai vaalien alla. Meijerin auto työnsi edellään lumiauraa ja saattoi olla tunteja myöhässä Sen hurina kuului jo kilometrien päästä odottajan korviin. Samoin kuului kylän nuoren urheilijan kenkien rytmikäs askellus kaukaa. Hän oli Pirjo, Mutkanvaarasta.

Tien varren taloista ovat ihmiset kadonneet. Rakennukset seisovat tyhjin ikkunoin hyljättynä ja surullisina. Poissa ovat ihmisten äänet asumusten nurkista. Saunatie on umpeen tuiskunnut uoma menneistä ajoista. Navetasta ei kuulu lehmien ääniä, eikä isäntä tule valjastamaan hevosta joulukirkkoon. Ei kuulu kaivon kannelta veden hakijan kolistelua. Se mikä ennen oli koti, täynnä lämpöä ja äidin paistaman leivän tuoksua, on nyt liesi kylmänä, autiossa tuvassa.

Mutta nyt on joulu ja kaikki on mahdollista. Äkkiä syttyvät kynttilät ikkunoihin, näkyy kuusi koristeltuna, ihmiset, jotka ovat menneet jo aikoja sitten palaavat koteihinsa. Isä istuu pöydän päässä ja äiti, nuorimmainen käsivarrellaan, puuhailee hellan luona. Sauna on lämmitetty jouluksi. Lämmittäminen piti aloittaa jo päivällä, että jäiset seinät sulaisivat. Minä hain pienimmät saunasta, kun äiti oli heidät pessyt. Pyyhkeeseen kääritty vauva tuoksui puhtaalle ja lämpimälle.

Hiljaisella kylätiellä liikkui ihmisiä. Hevoset juoksivat aisakellon soidessa, valjaissa. Kyläläiset puhuivat keskenään. Olivat iloisia nähdessään tuttujaan. Korpi kunnioitti tiellä kulkijoita, joista useimmat olivat karjalaisia. Liperin ensimmäiset pakolaiset olivat tehneet peltonsa ja rakennuksensa sodan jälkeen. Moni hikipisara oli kirvonnut kantoja kuokkiessa, naama nokeentunut nokisien kantojen kupeesta. Monen kyläläisen selkä oli kumarassa ankaran työn jäljiltä. Koulukaveri kertoi, että hän juhannustansseista tullessaan näki miehen kuokkimassa peltoa, niin ankaraa oli peltojen raivaus. Moni kyynel ja kipu on kirvonnut työn raskauden vuoksi.

Tänä iltana kuljin muistoissani tietä. Tapasin leikkitovereita ja naapureita, jo ammoin kuolleita. En ollut enää mummontuuttero, vaan nuori, joka kulki kuin tanssien elämää kohti, jännittyneenä mitä mahdollisuuksia se antaisikaan. Naapurin mummo tuli vastaan ja toivotti kurjuuttaan katsomaan. Lähinaapurin komeat pojat olivat jättäneet ison kuorma-autonsa Vanajan tiehaaraan, koska pieni sivutie ei olisi sitä kantanut.

Kaikki, kaikki oli kuin silloin ennen. Joululahjojakaan ei lapsille ollut säkkitolkulla. Oli vain jokin ihan pieni kapine. Minä ja veljenikään emme saaneet kuin sakariinilla imelletyn puurojauhepussin. Mutta usein jouluaattoiltana tunsin lapsena kiitollisuutta, että minulla oli lämmin ja hyvä koti, vaikka kapinoinkin usein vanhempia vastaan. Kapinoin ja huusin, minä haluan sen ja sen nyt heti. Sellaisen, jota ei vielä ollut kenelläkään toisella. Isä oli jyrkkänä ja äiti surullinen. Vieläkään ei ole muka kaikkea mitä haluaisin. Mutta on paljon sellaista, joka ei ole materiaa, vaan Luojan lahjoittamaa rikkautta. Lapsia ja, lapsenlapsia aina viidenteen polveen asti.

Jouluaattoilta on muistojen bulevardin juhlaa. Siellä kulkee ihmisiä, jotka muistoissaan astelevat lumista tietä. Ajattelevat heitä, jotka ovat jo menneet, mutta palaavat sydämeemme.

Kun jouluyö alkaa aueta joulupäivään, tähdet sammuvat puiden latvoista, pieni tuuli liikuttaa lumisia oksia ja muuttaa maailmaa. Poismenneet palaavat odottamaan vielä maailmassa olevia. Kylätie on taas tyhjä ja hiljainen. Tuhannet ja taas tuhannet, kulkevat sen taas tänäkin jouluna. Se ei koskaan unohdu, vaan kulkee muistoissamme sukupolvesta toiseen.

Tule sinäkin sinne koulutoveri, ystävä, rakas ihminen. Tule muistoihin, näin tapaamme vielä toisemme yhteisissä ajatuksissa.

Liisa Tolvanen

Vastaa