Aina on aikaa sadulle – Ota hetki aikaa, nappaa lapsi kainaloon ja lue tarina Meiblusta, Palmerista, Robusta ja muista metsäisistä asukeista

Tuuli tuo

Loppukesän myrsky kuljettaa vanhan autiotalon pihalle vaahteran lehden. Lehti on Meiblu.

Meibluun tarttui kova tuulenpuuska hänen ollessaan kotipuunsa juurella. Tuulet veivät hänet kaukaiseen paikkaan, joka on hänelle täysin uusi ja vieras. Meiblu yritti levitellä suuria lehdenhaarojaan, että olisi saanut ohjattua itsensä takaisin kotiin, mutta tuuli tuiversi niin kovaa, ettei Meiblulla ollut mitään mahdollisuutta ohjata suuntaa.

Meiblu heräilee kylmissään autiotalon pihalta. Ränsistyneen talon seinustaan lepäilee taloakin suurempi tammi. Meiblu lähtee toiveikkaana kohti tammea, toivoen, että löytäisi sen suojista paikan viettää viimainen ja kylmä yö.

Meiblun lähestyessä tammea hän huomaa juurakon suojista kajastavan valon. Meiblu lähestyy valoa, ja mitä lähemmäksi hän pääsee, sitä voimakkaammin hänen korviinsa kantautuu kumea pauke.

Meteli tulee valon suunnasta, tammen juurakosta. Meiblu on jo reissunsa ja koti-ikävänsä vuoksi peloissaan. Kylmä viima ajaa häntä kuitenkin rohkeasti eteenpäin. Juurakosta kajastava kirkas valo häikäisee jo Meiblun silmiä. Kova pauke alkaa pelottamaan häntä toden teolla. Meiblu nostaa kätensä silmiensä eteen ja yrittää näin häivyttää kirkasta valon loistoa nähdäkseen juurakon uumeniin.

Juuri ennen kuin Meiblu ehtii tarkentaa valon suuntaan, kuuluu huuto. 

– Palmeriko se siellä, huuto kajahtaa paukutuksen hetkeksi tauottua.

– E-ei. Eikun täällä on Meiblu. Meiblu vastaa huutoon ääni väristen.

– Kuka ihmeen Meiblu, vieras ääni kysyy?

– No minä, Meiblu vastaa.

Juurakon suojista astelee ulos tammenlehti omituiset lasit silmillään.

– Korjailin vähän juurakon saumoja. Minä olen muuten Robu. Asustelen tässä tammessa. Mutta kerropa nyt, kuka ihme sinä oikein olet ja mitä teet täällä keskellä tällaista myrskyä. Ja vielä yöllä.

Meiblu kertoo tammenlehti-Robulle, millaiseen tilanteeseen hän oli joutunut, ja mikä hänet ajoi tänne Robun majaan.

– Älä huoli, kyllä sinä vielä kotiisi pääset. En tiedä milloin ja miten, mutta tiedän, ketkä voivat sinua auttaa.

Meiblu oli niin väsynyt tekemästään matkasta ja taisteltuaan tuulta vastaan, että hän nukahti Robun majaan, ennen kuin ehti kuulla edes loppuun Robun lohduttavia sanoja.

– No nuku sitten siinä. Huomenna lähdemme käymään Palmerin luona. Hänen isänsä kyllä tietää, mitä tehdä, Robu mumisi Meiblun jo kuorsatessa.

Toivo herää

Meiblun mieli oli aamulla jo paljon pirteämpi. Robu hätyytti Meiblun suoraan viltin alta ulos. Robulla oli kiire päästä tapaamaan Palmeria. Hän uskoi myös, että sieltä Meiblu saisi tarvitsemaansa apua.

– Emmekö syö ensin aamiaista Meiblu utelee varovasti.

– Emme. Palmerin luona saamme herkullisia mahlasia. Voi pojat, ne ne vasta ovat jotain, mitä kannattaa odottaa, Robu huikkasi ollen jo kaukana polun mutkassa.

Robun sännätessä kovaa vauhtia edellä, Meiblu laahusti kipeän oloisena perässä. Eksyä hän ei reitiltä voinut, vaikka se ei ollutkaan hänelle tuttu, sillä polkua ympäröi tiheääkin tiheämpi koivumetsä.

– Mitä sinä nyt tuollaisella vauhdilla säntäilet, Mahla-Äiti kysyy Robulta. Saamatta kuitenkaan vastausta.

– Ja voi herranen aika. Mitäs sinulle on tapahtunut, Mahla-Äiti kyselee Meiblulta.

– No minulle kävi eilen sillä tavalla, että kun tuli todella kova tuuli ja sitten minä ja sitten minä…

– Minä arvaan, minä arvaan, Mahla-äiti toistelee.

– Sinähän olet kylmissäsi, sinulle täytyy etsiä kaulahuivi lämmikkeeksi.

Äidin etsiessä huivia Meiblulle, Robu säntäsi Lehdyköiden tupaan ja ravisteli Palmerin hereille.

– Hei nyt meillä on tosi ongelma käsissämme. Hei kuuletko?! Hei, nyt on todella, Robu intti malttamattomana Palmerille, aivan kuin hän olisi aistinut vanhan ajan kunnon seikkailun.

Robu on saattanut kaikki tilanteen tasalle siitä, mitä viime yönä oli tapahtunut.

– No mutta, kuinkas me nyt sinua voisimme sitten auttaa, Palmerin isä Vihta tuumii ääneen.

Isän tuumiessa kaikki odottivat vastausta, varsinkin Meiblu.

– Ei. Kyllä nyt on parempi kääntyä Ukin puoleen. Palmeri tietää tien, Isä-Vihta opastaa Meiblua.

– Kuka tämä Ukki on, Meiblu uteli Palmerilta. Onko se sinun ukkisi?

– On se minunkin, mutta se on myös kaikkien muiden. Kohta huomaat, Palmeri vakuuttelee.

Vanha tietää

Yhden oksan yli, kahden ali. Vanhan tikankolon läpi suurelle käävälle. Siitä hieman pompulla vauhtia ja kappas olemme perillä, Palmeri ilakoi yksikseen huomaten, että Meiblua ja Robua ei näy käävällä, eikä vielä tikan kolossakaan.

– Mitä ihmettä, Palmeri kysyy ääneen, kunnes kuulee ähinää ja puhinaa oksistosta.

– Täältä minä tulen, Meiblu vakuuttelee.

– Ei mitään kiirettä, kyllä ukki odottaa, Palmeri naurahtaa hypäten uudelleen käävältä kotoisaan koloon suuren koivun rungossa.

Meiblu sai viimein kammettua itsensä koloon. Eikä malttanut olla pitkään utelematta, että miksi he nyt olivat tähän koloon saapuneet. Eihän tämä paikka nyt voisi millään tavalla auttaa hänen kotiin pääsyään.

Ennen kuin Meiblu ennätti sanoa epäilyksiään ääneen, koloon kantautui lempeä ja vaimea naurahdus, mikä tuntui aivan vatsanpohjassa asti.

– Hehhehoo, kenetkäs sinä Palmeri olet tällä kertaa tänne tuonut.

– Kuulinkin teidän ongelmasta. Aikamoiseen pulaan olet itsesi saattanut, Ukki naurahtaa, tarkoittaen Meiblun ongelmaa.

– No mutta, kerrohan nyt omin sanoin, että miten haluaisit minun sinua auttavan.

Nopean kertauksen jälkeen Ukkikin on täysin tilanteen tasalla. Mutta löytyykö Ukilta vastausta Meiblun ongelmaan? Ainakin Meiblu niin kovasti sitä toivoo.

Meiblu ja Palmeri poistuvat Ukin kolosta mietteliäinä.

– Mistä me nyt sellaisen löydämme?

– En tiedä Meiblu. En tiedä, Palmeri vastaa.

No mikäs se nyt mielen noin maahan vetää, Isä-Vihta tiedusteli nuorikkojen tultua Lehdyköiden tuvalle.

– Ukki kertoi, millä tavalla pääsisin takaisin kotiin, mutta minusta se kuulosti kyllä aika mahdottomalta ajatukselta.

– Ei se mahdoton ole, Palmeri tokaisee. Meidän täytyy vain miettiä. Sen ainakin tiedän, että tarvitsemme siihen Robun apua.

– Missä se Robu muuten on, Palmeri kysyy?

– Siellä se varmaan on mahlasien kimpussa.

Ja hui kauhistus, minkä määrän Robu olikaan mahlasia syönyt.

– Sinähän olet ihan pullollasi, Meiblu sanoo jopa hieman säikähtäen.

– No, saatoin minä muutaman syödä. Mutta mitäs Ukki sanoi? Keksikö hän keinon, jolla Meiblu saadaan takaisin kotiin, suuren vaahteran luo, Robu utelee.

– Okei. Hmm, tämä vaatii hieman miettimistä. Tarvitsemme siis lentävän purjelaivan. Joo-o. Ei se mahdoton ajatus ole. Josa vain saan oikeat tykötarpeet, niin kyllä minä sellaisen rakentaa osaan, Robu uhkuu.

– Ja tietysti pitää myös tietää, että mitä ne tykötarpeet ovat ja mistä ne löytyvät, Robu toppuuttelee itse omia puheitaan.

– Ukki kertoi meille, että ensimmäiseksi tarvitsemme juuri oikealla tavalla kuorittua tuohta. Sellaista, että se ei ole liian paksua, mutta se ei saa olla myöskään liian ohutta. Tarvitsemme nuorta, juuri oikealla tavalla kuorittua tuohta, sitä me tarvitsemme, Palmeri vakuuttelee Robulle.

– No mitä muuta me tarvitsemme? Ei lentävää purjelaivaa pelkästä tuohesta valmisteta, Robu tokaisee.

Ukki ei kuitenkaan paljastanut Palmerille ja Meiblulle kaikkea kerralla, koska hän halusi, että nuorikot etenevät rauhallisesti, eivätkä säntäile suin päin paikkoihin, jotka saattavat olla vaarallisia.

– Emme me mahda mistään löytää niin nuorta, kuivaa, ohutta tuohta, joka vielä jaksaisi minut lennättää takaisi kotiin, Meiblu surkuttelee.

Isä-Vihta kuuli nuorikoiden puheet ja tokaisi, että kyllä minä osaan näiden metsien taitavimpana tuohen kuorijana teille sellaisen tuohen palan tehdä. Joten ole huoleti, Isä-Vihta lohdutti Meiblua.

Ukilla oli toinenkin syy, miksi hän ei kertonut pojille suunnitelmasta enempää. Ukki nimittäin tiesi, että tulevana yönä metsään saapuu vieraita ja asiat muuttuvat.

Tarina jatkuu…

Saavatko kaverukset rakennettua lentävän purjelaivan? Mitä metsässä tapahtuu? Mihin suureen muutokseen Ukki viittasi? Keitä ovat Tulihatut? Mitä lepakot tekevät oudon laitteen ympärillä ja kuinka pelottavat sanias-hämähäkit osuvat kaveruksien tielle? Keitä ovat Lumikeijut ja kenelle kuuluvat pienet, kirkkaan valkoiset silmät vanhan raunion koloissa?

Nämä kaikki selviävät aikanaan, kun luet Kotiseutu-uutisia.

Jaa:

Facebook